Saavutettavuustyökalut

Taideteokselle koti koulusta -pilottiprojekti valmistui

24.10.2018 10:37

Nemo Uusitalo Kontulan ala-asteen koulun aulassa teosten ripustuspäivänä. Taustalla Jasmin Anoschkinin Sukulaku ja MansikkaSoftis veistokset. Kuva: HAM/Maija Toivanen, 2018.


HAM Helsingin taidemuseo on toteuttanut vuoden 2018 aikana Taideteokselle koti koulusta –pilottiprojektin Kontulan ala-asteen koulun kanssa. Hankkeen tavoitteena on sijoittaa HAMin kokoelmateoksia oppilaitoksiin, joissa ei taidetta entuudestaan ole ja samalla osallistaa oppilaita teosten valintaan. Kontulan ala-asteen koulun oppilaat olivat ensimmäisiä koululaisia Helsingissä, jotka saivat valita teoksia koululleen HAMin kokoelmista.

Kontulan ala-aste on 380 oppilaan koulu, jossa on kolme erityisluokkaa sekä valmistavaa opetusta. Koulun oppilaskunta valitsi HAMin amanuenssien koostamasta ehdotuksesta taideteosvalikoiman, josta kaikki oppilaat pääsivät äänestämään koululle tulevat teokset. Lasten äänestyksen perusteella koululle valittiin kaikkiaan 14 työtä yhdeksältä eri taiteilijalta. Teokset ripustettiin koululle syksyllä 2018 ja niihin tuli teoslaput kuudella eri kielellä. HAMin yleisötyöntekijät ovat myös tuottaneet opetusmateriaalia teoksiin ja niiden taiteilijoihin liittyen sekä tehneet ehdotuksia siihen, miten teoksia voisi käyttää apuna opetuksessa.

Osa koulun oppilaista pääsi projektin aikana myös tutustumaan museoammattilaisten työhön museon kokoelmakeskuksessa. Kaikki koulun oppilaat kävivät HAMissa Tennispalatsissa tutustumassa näyttelyihin oppaan johdolla.

Taideteokset koulussa tukevat uutta opetussuunnitelmaa, jonka mukaan koko koulu nähdään oppimisympäristönä. Nykytaide antaa monimuotoisuudessaan hyvän mahdollisuuden ilmiöpohjaiseen oppimiseen ja eri aineidenkäsittelyyn taidekasvatuksen keinoin. Taideteokselle koti koulusta on uusi toimintamalli HAMin kokoelmien ja koulujen välisessä yhteistyössä.