Saavutettavuustyökalut

HAM sijoittaa Laila Pullisen veistoksen Kevät ihmisessä Helsingin Musiikkitaloon

21.8.2019 10:44

Laila Pullinen: Kevät ihmisessä, 1965 / Kuva: Hanna Kukorelli

HAM Helsingin taidemuseo sijoittaa Laila Pullisen veistoksen Kevät ihmisessä, 1965 Musiikkitaloon. Veistos sijoitetaan Musiikkitalon sisälle rakennuksen kulmaan, jossa Mannerheimintie ja Kansalaistori kohtaavat. Syksyksi veistos valaistaan, jotta se näkyy myös illalla ja yöllä lasiseinän läpi. Kevät ihmisessä asennetaan paikoilleen Musiikkitaloon keskiviikkona 21. elokuuta.

Helsingin kaupunki tilasi Kevät ihmisessä -pronssiveistoksen Laila Pulliselta alun perin Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelemaan Kallion virastotalon aulaan vuonna 1965. Suomen Kuvanveistäjäliitto valitsi teoksen esitettäväksi vuonna 1967 Montrealin maailmannäyttelyn veistospuutarhassa, jonka Suomen osastolla nähtiin myös taiteilijan uudella räjäytystekniikalla tekemä suuri kuparireliefi Aurinko tunturissa. Kevät ihmisessä -veistos on ollut sijoitettuna myöhemmin myös Helsingin kaupungintalon ala-aulassa ja Helsingin kaupunginteatterissa.

Yli parimetrinen 320 kiloa painava Kevät ihmisessä -pronssiveistos muodostuu kahdesta naistorsoksi hahmottuvasta muodosta, jotka ovat selätyksin. Muotojen ”siipiosat” ovat kiiltäviksi hiotut, ja pintadraperia on patinoitu. Teos kuuluu taiteilijan Primavera-veistosten sarjaan, joissa rinnastuvat Italian renessanssitaiteen allegoriat ja antiikin mytologiat. Kangasdraperian hulmuavat pronssilaskokset leikittelevät sulottarien vartalon orgaanisen liikkeen kanssa informalismin hengessä ja valoa heijastaen. Pullinen on usein rakentanut veistossommitelmansa juuri kahden toisistaan poikkeavan elementin varaan, jolloin idea on perustunut materiaalierojen luomaan jännitteeseen: kiven ja metallin vastakohtaisuuksiin tai pinnan kiillon vaihteluun.

Kevät ihmisessä -veistoksen sijoitus Musiikkitaloon on osa yhteistyötä, jonka aikana HAM on sijoittanut kokoelmistaan Musiikkitaloon myös muun muassa Anna Retulaisen ja Henry Wuorila-Stenbergin maalaukset. Teokset ovat esillä Musiikkitalossa toistaiseksi. Teospaikat teoksille on katsottu yhteistyössä Musiikkitalon, Senaattikiinteistöjen ja Valtion taideteostoimikunnan kanssa.

Kuvanveistäjä, professori Laila Pullinen (1933-2015) oli yksi Suomen modernistisen kuvanveistotaiteen arvostetuimpia ja kansainvälisesti tunnetuimpia mestareita. Hän kuului Maaliskuulaiset-ryhmään, jossa vaikuttivat keskeiset suomalaiset informalistit. Pullinen toi Suomeen italialaisen pronssivalun ja veistotaiteen uusimmat tuulet 1960-luvulla. Hänen merkityksensä korostuu aikakauden vapaamuotoisen ei-esittävän ilmaisun läpimurrossa. Pullinen oli aktiivisesti mukana jo uransa alusta, 1950-luvulta lähtien modernismin aiheuttamissa kiistoissa ja keskusteluissa taiteen ja taiteilijoiden asemasta yhteiskunnassa.

Laila Pullisen Kevät ihmisessä –teoksen käytännön siirto- ja installointityöstä vastaa Teollisuusmuutot yhdessä taidemuseon henkilökunnan kanssa. HAM pitää huolta helsinkiläisten yli 9000 teoksen taidekokoelmasta, joka levittäytyy Tennispalatsista ympäri koko kaupungin. Taidetta on siellä missä kaupunkilaiset, vierailijat, matkailijat ja kaupungin työntekijät päivittäin liikkuvat. Taide luo puheenaiheita ja kohtaamispaikkoja sekä mielenkiintoista ja kaunista kaupunkiympäristöä.