Saavutettavuustyökalut

Uusi julkinen taideteos Antti Immoselta Vuosaaren Kahvikortteliin

28.10.2019 8:58

Antti Immonen: Kuppi kummaa, 2019 (Yksityiskohta) / Kuva: Hanna Kukorelli

Kuopiolaisen taiteilijan Antti Immosen teos Kuppi kummaa julkistetaan Vuosaaressa Kahvipavunkujan ja Kahvikadun risteyksessä olevalla aukiolla keskiviikkona 30.10.2019 klo 15.00. Teos kertoo hauskalla tavalla kahvin synnystä. Taiteilijan mukaan teoksen lähtöajatuksena on ollut keskustelu ihmisten kohdatessa kahvipöydässä. Keskustelun sisällöt voivat olla mitä vain maan ja taivaan väliltä, vaikka tilanne on jo muodostunut lähes seremonialliseksi. Teos heijastaa yhtä aikaa välitöntä hetkeä ja sitä edeltänyttä monivaiheista prosessia. Samalla se muistuttaa Vuosaaren historiasta. Veistoskokonaisuus koostuu neljästä elementistä, on noin 11 metriä pitkä ja kohoaa kolmeen metriin.

Kahvikorttelin tarina alkoi, kun Pauligin paahtimo siirtyi alueelle vuonna 1967. Sen toiminta päättyi, kun asuntorakentaminen alkoi noin 10 vuotta sitten. Historia näkyy monella tavalla teoksessa: yksi sen osista, suuri paahtomalja on peräisin Paulig Oy:n paahtimosta. Immonen tähdentää kuitenkin, että maljaa ei tässä esitetä museoesineenä, vaan se on osa taideteosta, sen rakennetta ja muotoa.

”Teoksen voi nähdä kuvana biologisesta ja teollisesta tapahtumasarjasta, joka johtaa kahviviljelmällä olevasta puusta monien vaiheiden kautta tilanteeseen, jossa kahvihetki toimii näyttämönä ihmisten kohtaamiselle ja keskustelutilanteelle. Kahvittelusta ei ehkä voi sanoa muodostuneen ”länsimaista kahviseremoniaa”, mutta jonkinlaista kaavamaisuutta ja rakenteita siitä on löydettävissä. Teoksen toivon välittävän jotain tästä yhtäaikaisesta rakenteellisuudesta ja kuplivaan keskusteluun sisältyvästä vapaudesta, leikillisyydestä ja rentoudesta”, kuvailee taiteilija.

Antti Immonen (s. 1973), suosii taiteessaan leikkimielistä kokeilua ja variointia ja antaa tilaa sattumalle. Valmis veistos on usein pysäytyskuva jatkuvasta kokeilevasta purkamis- ja kokoamisleikistä. Kuten useissa Immosen teoksissa, hän käyttää teoksessaan monia materiaaleja –ruostumatonta ja cor-ten terästä sekä pronssia. Immonen on tehnyt monta julkista taideteosta – esimerkiksi Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystykseen ja Kuopion lentoaseman kiertoliittymään, sekä Helsingin Vanhankaupungin Metropolia-rakennukseen.

Rakentuva Vuosaari on yksi kaupungin esikaupunkialueista jossa Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkiympäristön toimialan ja HAM Helsingin taidemuseo ovat tehneet yhteistyötä. Kuppi Kummaa on suurimmaksi osaksi kustannettu HAM:in julkisen taiteen määrärahalla.