Saavutettavuustyökalut

Uusi julkinen teos Tommi Toijalta Helsingin Alppilan lukioon

25.8.2020 10:22

Tommi Toija: Kukkulan kuningas, 2019 Kuva: HAM/Kirsi Halkola

Helsinkiin Alppilan lukion sisäpihalle on valmistunut uusi julkinen teos taiteilija, kuvanveistäjä Tommi Toijalta (s. 1974). Teos Kukkulan kuningas on pallon päällä seisova hahmo, joka ottaa maailman avosylin vastaan kädet sivuille levitettyinä. Hahmon kämmenistä pulppuaa hiljalleen vesi teosta ympäröivään vesialtaaseen. Teos on valettu pronssiin. Pallo on halkaisijaltaan 140 cm ja se on patinoitu tummaksi. Hahmo on 90 cm korkea ja se on maalattu vaalean ihon väriseksi.

Alppilan lukion sisäpihalla oleva vesiallas houkutti Toijaa ottamaan veden osaksi staattista veistosta. Taiteilija kertoo, että vesialtaiden ja suihkulähteiden traditio on kiinnostanut häntä jo pidemmän aikaa. Yksi tunnetuimmista Toijan teoksista, Jätkäsaaressa sijaitseva Bad Bad Boy vuodelta 2013 on pissaavan pojan hahmoinen suihkulähde. Amos Andersonin taidemuseossa esillä ollut The Divine Comedy (2014) puolestaan on mustanpuhuva suihkulähde, jossa lukuisat hahmot kylpevät pissaavan pojan alla ja pääkallojen keskellä pulppuavat itsekin vettä eri aukoistaan.

Juuri valmistuneen teoksen hahmo on taiteilijan mukaan kuin lukiolainen, joka lähtee avosylin maailmaan. Lukion jälkeen nuorella saattaa olla epätietoisuuden tunne tulevasta, mutta myös toiveikkuus ja maailmaa syleilevyys kuuluvat lukiolaisen ikäkauteen. Toija näkee, että nuoret tuovat uutta maailmaan ja pitävät maailman liikkeessä. Teoksen pulppuava ja virtaava vesi viittaakin tähän liikkeessä pysymiseen.

Toijan taiteelliseen tuotantoon kuuluu veistoksia, reliefejä, piirustuksia ja akvarelleja. Toteutustavasta riippumatta kaikkia teoksia yhdistää niissä esiintyvä aihe: hämmentyneen oloinen hahmo. Hämmennys on yleisinhimillinen ja monelle katsojalle samastuttava tunne maailmassaolosta. Hahmon piirteet toistuvat myös samankaltaisina teoksesta toiseen. Alaston, vaaleaihoinen kalju hahmo on silmät ammollaan ja eksyneen oloinen. ”Näen koko ihmiselämän hämmentymisen kautena,” Toija toteaa.

Helsingin kaupunki noudattaa prosenttiperiaatetta, mikä tarkoittaa, että kaupungin kiinteistöjen uudis- tai korjausrakentamisen kustannuksista noin prosentti varataan uuden julkisen taiteen toteuttamiseen. Viime vuosien vilkas rakentaminen on mahdollistanut taiteen tilaamisen useisiin julkisiin rakennuksiin eri puolilla kaupunkia. HAM Helsingin taidemuseo toimii hankkeissa taideasiantuntijana, ja teokset liitetään osaksi HAMin taidekokoelmaa.

Tommi Toija: Kukkulan kuningas, 2019 / Kuva: HAM/Kirsi Halkola