Saavutettavuustyökalut

Museon asiakasmäärää rajataan

30.12.2021 11:06

HAM Helsingin taidemuseo rajaa asiakasmäärää terveysturvallisuuden varmistamiseksi. Varauduthan mahdolliseen jonottamiseen museoon saapuessasi.

Lisäksi edellytämme koronapassia kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä vierailta. Lataathan koronapassin valmiiksi ennen museovierailua ja varaudu todistamaan henkilöllisyytesi. Hyväksymme myös EU:n ulkopuolella myönnetyn koronapassin.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tekemien uusien 11.1.2022 voimaan tulevien linjausten mukaisesti yleisötilaisuuksien järjestämistä koskevat rajoitukset pysyvät HAMissa edelleen voimassa. Museossa ei järjestetä tapahtumia, opastuksia tai työpajoja tammikuun 2022 aikana.

Kaikissa Helsingin kaupungin sisätiloissa yli 12-vuotiaille suositellaan kasvomaskin käyttämistä, elleivät terveydelliset perusteet estä sitä. Lisäksi sisätiloissa tulee huolehtia hyvästä käsihygieniasta sekä riittävästä etäisyydestä muihin.