Elis Hannikainen ja Vappu Jalonen: still-kuva videoteoksesta I on Ice (2021)

Ensimmäinen kierros alkaa siitä, että pääsee ovesta ulos, ja jatkuu nautintona reippaasta kansalaisuudesta, siitä, että kuuluu joukkoon, jonka hapenottokyky ja vauhtikestävyys ovat ok.

Liikuntaa harrastavan ruumiin esitys on usein tiukkarajainen: ruumis on kyvykäs ja normien mukainen. Liikkuvaa ruumista mitataan ja kehitetään, ja se on terve. Murtumien löytäminen tästä hahmosta ei ole kuitenkaan vaikeaa. Distress Run keskittyy siihen, mikä jää liikunnan esitysten katveisiin.

Distress Runin liikuntaa harrastavat ruumiit ovat hankalia ja tuen tarpeessa. Teoksissa liikunnan kautta kurotetaan kohti eri aiheita: valuvaa ja arvaamatonta ruumista, väsymystä tai masennusta, sukupuoleen liittyvää ahdistusta, iljettävää nationalismiin kytkeytyvää sisua, kinesioteipin ruumiille antamaa materiaalista tukea, fantasioita lumisohjopatjalla makaamisesta. Distress Run paikantaa liikuntaa harrastavaa ruumista uudestaan ja uudestaan: haluihin, normeihin, ruumiin materiaan.

Näyttely koostuu videoteoksesta, tekstiteoksista, veistoksellisista esineistä, äänestä ja valosta. Näyttelyn äänisuunnittelija on Kaino Wennerstrand.

Distress Run pohjautuu Hannikaisen ja Jalosen harrastamaan kestävyysliikuntaan, kuten juoksuun ja hiihtoon, ja yhteiseen taiteellisen työskentelyn prosessiin. Näyttelyssä taiteilijat jatkavat työskentelyä, joka käsittelee ruumiillisia arkisia kokemuksia, tukemisen ja kannattelun tapoja ja valtaan liittyviä kysymyksiä.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, AVEK ja HIAP.