Enni Suominen: Mortarium, 2020 / Kuva: Enni Suominen

Pigmenttiliete sivellään hiekasta ja kalkkitahnasta sekoitetun harmaan massan kostealle pinnalle. Kappale säilötään viikoiksi ahtaaseen ilmatilaan, jossa pigmentit kiinnittyvät kemiallisen reaktion seurauksena tiukasti kiinni alustaan. Ajan kuluessa harmaa muuttuu valkeaksi, kun irtaimista aineista on muodostunut sedimenttikerroksia; toisiinsa sekoittunutta, tiiviiksi liettynyttä ruumiillista massaa. Ikuinen on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen kun ajattelee freskoja.

Freskon työstäminen on kokemuksena hikoiluttava. Pieneenkin kokoon toteutettu työ ilman assistentteja – yksin – on fyysisesti uuvuttava. Työ on tehtävä yhden päivän aikana, kyse on siis tunneista. Kostean kalkkilaastin valmistaminen käsityönä vie oman aikansa ja valmiin maalauspohjan tuoreus sekä vastaanottavuus kestävät vain hetken, kunnes pigmenttiliuos ei enää imeydy ja alkaa hylkiä pintaa. Italiankielinen termi giornata kuvaa maalattavaa aluetta, joka on mahdollista toteuttaa kerrallaan – tarkoittaen yhden päivän työtä. Vaivalloisuus, aika ja materiaaliset olomuodot ovat freskoissa merkillisessä suhteessa. Ne eivät järjestäydy arkisen ja inhimillisen käsityksen mukaan, sillä materiaalisesti fresko venyy varsinaisia työtunteja mittavammaksi. Hiekka – tiimalasissakin aikaa edustava materia – muodostuu lukuisten tapahtumien sarjana. Kalkin alkulähde on miljoonia vuosia vanhoissa eloperäisissä jäänteissä, merivedessä saostuvassa massassa. Yksilöön rajautuva kädentyö kuihtuu vaimeaksi luonnonprosessien rinnalla.

Mortarium tarkoittaa murskaamiseen ja jauhamiseen tarkoitettua kulhoa. Työkalun lisäksi se viittaa hiertämisellä saatavaan ainekseen. Esimerkiksi englannin kielen muurauslaastia sekä morttelia tarkoittava sana mortar on johdettu kyseisestä sanasta. Mortarium viittaa siis sekä välineeseen, jossa materia murenee, että hienojakoiseksi hajoitettuun materiaan, joka palautuu jälleen rakennusaineeksi.

Enni Suomisen installaatio on kasvatettu pienten freskotekniikalla toteutettujen maalausten ympärille. Näyttelyyn sisältyy installaation lisäksi taiteilijan ääneen lukema kirjoitus. Se on kuultavissa sattumanvaraisina hetkinä, jolloin taiteilija on paikalla.

Enni Suominen (s. 1982) viimeistelee kuvataiteen maisterin tutkintoa kuvanveiston osastolla Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Hän valmistui taidemaalariksi vuonna 2012 Vapaasta Taidekoulusta. Lisäksi hän on suorittanut tekstiilialan opintoja. Hänen päässään on soinut yli 4 vuotta korvamato, Skeeter Davisin kappale The End of the World, jonka voimin hän on pystynyt käsittelemään mieltään askarruttavia kysymyksiä ja ympäristöahdistusta. Taiteellinen työ on hänelle tutkimusta, jonka keinoin hän pohtii materian luomia ketjuja, raaka-aineisiin liittyvää historiaa sekä ihmisen asemaa materian joukossa.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.