Felipe de Ávila Franco: How to Postpone the End, 2021 (näyttelynäkymä) / Kuva: HAM/Kirsi Halkola

Olemmeko todella ”ihmiskunta”? Miten voimme kutsua itseämme ihmiskunnaksi, kun 70 % meistä on täysin vieraantunut pienimmästäkin olemisen eteen ponnistelusta ja kun suurimmalle osalle meistä ei sallita minkäänlaista todellista toimijuutta, koska maailma, jossa elämme, ei halua tai edellytä meidän vaikuttavan asioihin, vaan ainoastaan kuluttavan? (Ailton Krenak, Brasilian alkuperäiskansojen johtaja ja ympäristöaktivisti). 

Nämä Brasilian alkuperäiskansojen johtajan sanat haastavat rakentamamme yhteiskunnan perustavanalaatuiset periaatteet ja tahdon (tai pikemminkin niiden puutteen); yhteiskunnan joka on teknologisesti edistynyt, humanistisesti turta ja henkisesti tuuliajolla oleva. Samalla ihmiskunnan olemassaoloa muovaa voimakkaasti kaksi globaalia kehityssuuntaa: luonnontilaisten alueiden laajamittainen pilaantuminen ja ennennäkemätön teknologinen kehitys. Teknologia on muuttanut ihmisten toimijuutta ympäristön suhteen sekä muovannut lajimme kokemusmaailmaa siitä lähtien, kun mekaanisten ja automaattisten menetelmien ja järjestelmien kehitys alkoi ruokkia kuviteltua ja säälimätöntä ylivaltaamme luonnosta. Luontoa – jolla ei tässä tarkoiteta kaikkea olevaista, vaan kaikkea ilman ihmisen tarkoituksellista vaikutusta tapahtuvaa – ollaan ajamassa todellisuutemme laitamille samalla kun maailman väkiluvun ja teollisuuden eksponentiaalinen kasvu pilaavat ympäristöä kiihtyvällä vauhdilla, oli kyse sitten metsistä, ilmakehästä, meristä tai maa-alueista.

Felipe de Ávila Franco on brasilialainen taiteilija, joka on toiminut Suomessa vuodesta 2013. Hän syntyi ja varttui Brasilian kaakkoisosassa, jonka talouden vetureina toimivien kaivosyhtiöiden harjoittama teollinen toiminta ja luonnonvarojen riisto muuttavat kiihtyvällä vauhdilla luonnollisia maisemia ja tuhoavat kokonaisia ekosysteemejä. Hänen teoksensa ottavat kantaa maailmaa uhkaavaan sosiaaliseen ja ympäristölliseen kriisiin ympäristöestetiikan näkökulmasta ja tarkastelevat ilmaisumuotojen ja materiaalien välisiä rajoja. Materiaaleina hän käyttää esimerkiksi teollisuusalueilta kerättyjä ja ympäristökatastrofien jälkeen jättämiä öljykemikaalien jäämiä ja saastunutta maa-ainesta. Sekä perinteisiä että kokeilevia tekniikoita yhdistelevän taiteellisen prosessin myötä näistä materiaaleista syntyy veistoksia, keramiikkasarjoja, installaatioita ja muita interventioita. Tämä näyttely koostuu teoksista, jotka yhdistelevät eri puolilta Suomea ja Brasiliaa kerättyjä kuvia ja materiaaleja, ja heijastelevat ajankohtaista sosiaalis-ympäristöllistä kriisiä. Teokset haastavat pohtimaan, kuinka merkittävä vaikutus maantieteellisesti kaukaisilla dystopioilla on ympäröivään todellisuutemme sekä aineellisella että aineettomalla tasolla, riippumatta siitä, missä olemme. Näyttely nostaa esille virheellisen käsityksen, jonka mukaan ihmiskunta ja ympäristö olisivat erillisiä kokonaisuuksia ja toistensa vastavoimia vääjäämättömässä taistelussa teknologista koneistoa vastaan, joka oman itsemme jättimäisenä jatkeena leviää alati laajemmille alueille ja jonka vaikutukset voivat kestää pitkään, vielä ihmisen eliniän, sukupolvien sekä koko ihmislajin ja muidenkin lajien häviämisen jälkeen.

How to Postpone the End herättelee pohtimaan, kuinka olennaisesti ovat kytköksissä toisiinsa laajamittaisten teollisten prosessien aiheuttama ekosysteemien tuhoutuminen ja luonnonvarojen pitkään jatkunut riistäminen, alueiden valloittaminen ja ympäri maailmaa edelleen jatkuvien kolonisaatioprosessien vauhdittama kokonaisten väestöjen ja kulttuurien hävittäminen muun muassa taiteilijan kotimantereella Etelä-Amerikassa. Asettamalla vastakkain pilaantumisen, kehityksen ja syntyperäisyyden kaltaisia käsitteitä näyttely ehdottaa, että tätä nykyisyydestä puuttuvien kontekstien pelottavaa, järkyttävää ja persoonatonta aineellisuutta voitaisiin kenties lievittää moderneja ja alkeellisia teknologioita yhteensovittamalla sekä yhdistelemällä tieteellisiä näkökulmia muinaiseen, maanläheiseen maailmankatsomukseen, ja että samalla nämä keinot voisivat auttaa välttämään kaiken loppumisen, tai ainakin viivyttämään sitä.

Taiteilijaa ja näyttelyn toteutumista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto ja Brasilian suurlähetystö Helsingissä.

Felipe de Ávila Franco: How to Postpone the End, 2021 (näyttelynäkymä) / Kuva:HAM/Kirsi Halkola