Havis Amandan tarina

Havis Amanda -suihkulähde paljastettiin Kauppatorilla vuonna 1908. Se on kuvanveistäjä Ville Vallgrenin (1855-1940) tunnetuin teos. Helsinki Suomen pääkaupunkina halusi kohottaa profiiliaan tilaamalla julkisen teoksen Pariisissa asuvalta taiteilijalta. Suihkulähde paljastettiin kaikessa hiljaisuudessa, mutta se synnytti heti suuren julkisen kohun. Kunniansa kuulivat niin ”rietas naisenkuva” kuin taidetta ymmärtämätön yleisökin. Myrskyisän alun jälkeen Havis Amandasta on tullut yksi Helsingin rakastetuimmista julkisista veistoksista ja merellisen kaupungin symboli. Se kuuluu HAMin julkisen taiteen kokoelmiin.

Havis Amanda kiehtoo ihmisiä jatkuvasti. Kuka oli veistoksen malli? Mistä nimi on peräisin? Miten Mantasta tuli vappujuhlan keskipiste?

Mantan lakitus

Havis Amandan lakitus on helsinkiläinen vappuperinne, joka juontaa juurensa 1900-luvun vaihteen opiskelijaelämästä. Ylioppilaat painoivat valkolakin päähänsä osakuntien vappujuhlissa keskiyöllä. Lakkia saatettiin tuolloin käyttää koko kesä. Vapusta alkoi ylioppilaiden kesäkausi. Havis Amanda sai tiettävästi valkolakin kutreilleen jo vuonna 1909.

Varmuudella Manta lakitettiin ainakin vuonna 1921, jolloin Ville Vallgren riemuitsi ”tyttärensä” tulosta ylioppilaaksi. Vuodesta 1951 lakitus on ollut virallinen, poliisin hyväksymä tapahtuma. 1970-luvun lopulla se siirrettiin keskiyöstä kello 18:aan.

Miten merinymfistä tuli Havis Amanda

Merinymfi, Mamsell Helsingfors, Vallgrenin merenneito, Merenkuningatar, Amanda, Manta, Helsinkineito, Kaivo-Manta, Suihku-Manta, Haaviston Manta… Rakkaalla veistoksella on ollut monta nimeä. Havis Amanda -nimi vakiintui varsinkin ruotsinkielisten käyttöön melko pian veistoksen paljastamisen jälkeen. Myös Vallgren itse kutsui suihkulähteen naisfiguuria Havis Amandaksi. Taustalla lienee sanapari ”Havets Amanda”, ”Meren Amanda”. Merellinen nimi sopiikin veistokselle, jonka aiheeksi määriteltiin jo tilausvaiheessa ”merestä nouseva Helsinki”.

Tarinoita nimen takana

Havis Amanda -nimen taustaan liittyy kiehtovia tarinoita. Etenkin ruotsinkielisellä rannikkoseudulla tunnetaan vanha rakkauslaulu Amandasta ja Hermanista. Balladi päättyy petetyn Amanda-neidon hukuttautumiseen. Vallgren, joka tunsi laulun lapsuudestaan, totesi: ”Havis-Amanda oli piika hukkuessaan, mutta syntyi uudelleen merenneidoksi ylenneenä. ”Suihkulähdettä on arveltu Havin saippua- ja kynttilätehtaan kustantamaksi mainokseksi, valmistihan viipurilainen Havi aikoinaan Amanda-nimistä saippuaa. Huhu ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä suihkulähdettä kutsuttiin Havis Amandaksi vuodesta 1908 lähtien, mutta Amandasaippuaa valmistettiin vasta 1920-luvun lopulla. Saippuan pakkauskotelossa ja käärepaperissa oli Havis Amanda -veistos kohokuvana.

Mallin arvoitus

Oliko Havis Amandan mallina suomalainen piika, ranskalainen ammattimalli vai ehkä Merikadun kevytkenkäinen Amanda? Ville Vallgren kertoo 1920-luvulla kirjoittamassaan muistiossa, että veistoksella oli kaksi eri mallia. Leonie Tavier ja Marcelle Delquini olivat 19-vuotiaita pariisittaria. Tavier oli väestörekisterin mukaan syntynyt Pariisissa. Delquinista ei löydy merkintöjä, mutta nimen perusteella voisi päätellä, että hän oli italialaista syntyperää. Ei ollut tavatonta, että samaan taideteokseen yhdisteltiin useamman eri henkilön piirteitä.

Pariisi, Havis Amandan synnyinpaikka

Ville Vallgren muutti Suomesta Pariisiin vuonna 1877 ja eli siellä yhteensä noin 40 vuotta. Taiteilijan pitkäaikaisin koti ja ateljee oli maineikkaassa taiteilijakorttelissa Riemukaaren lähellä. Tuossa osoitteessa, 233bis, rue du Faubourg Saint-Honoré, syntyi Havis Amanda.

Ville ja Antoinette Vallgrenin kanssa samassa pihapiirissä asui ja työskenteli kymmeniä taiteilijoita, joista suuri osa oli kotoisin Pohjoismaista. Vallgrenin ateljee oli katutasossa, joten materiaalien kuljetus oli kuvanveistäjälle vaivatonta. Toisessa kerroksessa oli pieni asunto sekä Antoinette Vallgrenin työhuone. Ateljee oli myös vilkkaan seuraelämän paikka. Ville Vallgren järjesti viikoittain vastaanottoja ystävilleen ja oli tuttu näky Pariisin seurapiireissä.

Erottajalle vai Kauppatorille?

Suihkulähteen puista mallia sovitettiin vuonna 1906 Erottajalle sekä suunnilleen nykyiselle paikalle Kauppatorin länsipäähän. Kauppatori valittiin, sillä Erottajalla teoksen pelättiin jäävän korkeiden talojen varjoon. Mahdollisina vaihtoehtoina harkittiin myös Katajanokkaa, Ritarihuoneen edustaa, Esplanadia ja Tähtitorninmäkeä. Päättäessään suihkulähteen paikasta kaupunginvaltuusto kuuli asiantuntijaryhmää. Siihen kuuluivat taiteilija Vallgren itse, professori J.J. Tikkanen, taiteilija Eero Järnefelt, arkkitehti Eliel Saarinen, ylijohtaja Alexis Gripenberg ja valtioneuvos C.G. Estlander.

Suomen ensimmäinen kuvataidekiista

Vallgrenin suihkulähde paljastettiin Kauppatorilla 20. syyskuuta 1908. Se tapahtui varhain sunnuntaiaamuna, kaikessa hiljaisuudessa ja ilman juhlallisuuksia. Saman tien alkoi Suomen ensimmäinen laajamittainen kuvataidekiista. Vastakkain olivat yhtäältä naisliike ja miehinen taide-eliitti, toisaalta suuri yleisö ja asiantuntijat, työväki ja ”porvarillinen tuhlarisivistys” sekä vielä suomen- ja ruotsinkieliset. Erityistä pahennusta herätti naishahmon alastomuus. Vallgren itse ilmaisi hämmästyksensä ja loukkaantumisensa suihkulähteen synnyttämästä kohusta kirjeessä, jonka hän lähetti suomalaislehdistölle Pariisista. ”Se on merenneito, joka juuri nousee ylös aalloista. On itsestään selvää, että hänen tällaisessa tilanteessa täytyy olla alasti.”

Naiset, työväki ja fennomaanit veistosta vastaan

Helsingin Suomalaisen Seuran naisjärjestö ja Naisasialiitto Unioni ilmaisivat virallisen paheksuntansa suihkulähteen hankinnasta. Teoksen naisfiguuri oli heidän mukaansa ”epäluoma” ja ”rietas naisenkuva”, joka lietsoi toriyleisöä siveettömiin ajatuksiin naisia kohtaan. Työmies-lehti nosti esiin paitsi veistoksen ”ruokottoman” ulkonäön myös sen korkean hinnan, jolla ”olisi jo voinut pelastaa monta Helsingin neitosta vankilasta ja vaivaistalosta”. Fennomaanit vastustivat suihkulähdettä sillä perusteella, että sen nais- ja eläinfiguurit olivat ”epäkansallisia”, ”vieraita keskuudessamme” ja ”vailla suomalaista ominaislaatua”. Ranskassa Vallgrenia puolestaan kiiteltiin juuri taiteensa pohjoisen luonteen vuoksi.

Eurooppalaisuuden puolesta, takapajuisuutta vastaan

Naisasianaisten kritiikkiin vastasi muiden muassa Hufvudstadsbladetin taidekriitikko Gustaf Strengell. Hänen mukaansa Vallgrenin ”pronssityttö” oli tällaiselle yleisölle kuin helmi sioille. Naiset jäivät lopulta sanasodassa alakynteen. Ruotsinkieliset kosmopoliitit asettuivat Havis Amandan taakse alusta asti. Heille Vallgrenin teos edusti tavoiteltavaa modernia eurooppalaista kulttuuria. Keskustelulle pantiin puolivirallinen piste kulttuurilehti Arguksessa, jossa kaksitoista keskeistä suomalaista taidevaikuttajaa antoi suihkulähteelle tukensa ja vaati, että veistosta tuli arvioida taiteellisin eikä moraalisin perustein.

Aikalaistaiteilijoiden kommentteja Vallgrenin suihkukaivosta / Argus 21, 1908:

Mielestäni suihkukaivo kokonaisuudessaan on onnistunut ja se tekee erityisen iloisen ja mukavan vaikutelman. Pääfiguuri vaikuttaa pirteältä ja elävältä.
Eero Järnefelt

Naisfiguuri oli miellyttävä yllätys.
Akseli Gallén-Kallela

Minua hän ei ärsytä.
Lars Sonck

Minun silmissäni Vallgrenin merenneito on hauskin ja viattomin tyttö koko Helsingin kaupungissa.
Pekka Halonen

Ja nyt huudetaan: Pois se veistos! Huudettaisiin mieluummin: Antakaa meille lisää taidetta!
Eliel Saarinen