Saavutettavuustyökalut

Äiti ja lapset; Kaksi lasta

Suomi-Salama, Lönnrotinkatu 5, Kamppi • Helsinki • Tekijä Emil Halonen
Julkistettu 1911 • © Kuvasto

Henkivakuutusyhtiö Suomen talo valmistui vuonna 1911 kahden arkkitehdin yhteistyönä siten, että julkisivu on Armas Lindgrenin suunnittelema ja pohjapiirroksen laati Onni Tarjanne. Portaittain nousevan julkisivun raskaat muodot liittyvät monumentaalisuuden lisääntymiseen Kampin alueen arkkitehtuurissa.

Julkisivua koristavat Eemil Halosen kolme graniittista veistosryhmää. Pääsisäänkäynnin yläpuolella on seisovan naisen ja kahden istuvan lapsen sommitelma. Reunimmaiset veistosryhmät kuvaavat kahta lasta, toinen pieniä poikia ja toinen tyttöjä. Eemil Halonen oli uranuurtaja nimenomaan graniitin käsittelyssä ja puunveistossa. Puusepän peruskoulutuksen jälkeen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa opiskelleen Halosen laadullisesti parhaat vuodet ajoittuivat vuosisadan alkuun, jolloin hän loi maineensa humorististen kansantyyppien kuvaajana. Erityisesti Halosen myöhempää graniittiveistostuotantoa leimaavat uudesta arkkitehtuurista ja egyptiläisestä taiteesta saadut vaikutteet.

Teos ei kuulu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Äiti ja lapset; Kaksi lasta – Palvelukartta

Emil Halonen: Äiti ja lapset, Kaksi Lasta, 1911. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo

Emil Halonen: Äiti ja lapset, Kaksi Lasta, 1911. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo