Saavutettavuustyökalut

Danaidit

Lastenklinikka, Stenbäckinkatu 11, Taka-Töölö • Helsinki • Tekijä Walter Runeberg
Julkistettu 1893

Danaidit olivat kreikkalaisessa mytologiassa Argoksen kuninkaan Danaoksen viisikymmentä tytärtä. Riitaannuttuaan veljensä Aigyptoksen kanssa ja paetessaan Egyptistä Danaos kieltäytyi antamasta tyttäriään puolisoiksi tämän viidellekymmenelle pojalle. Lopulta kuningas suostui, mutta antoi tyttärilleen käskyn surmata miehensä hääyönä.

Ainoastaan Hypermnestra ei totellut. Hänen miehensä jäi elämään ja surmasi Danaoksen kostoksi veljiensä surmasta. Aviomiehensä surmanneet isälleen kuuliaiset tyttäret puolestaan joutuivat kreikkalaisten Manalassa Haadeksessa rangaistukseksi ikuisesti kantamaan vettä rikkinäisillä ruukuilla. Tämä loputtoman työn vertauskuva on paljon käytetty aihe länsimaisessa kuvataiteessa.

Walter Runeberg on käsitellyt myyttiä hienostuneen tyylitellysti. Lähes luonnollista kokoa olevat kaksi naista on muotoiltu varsin naturalistisesti, mutta asennoissa ja ilmeissä on edelleen voimakas pyrkimys ihanteellisuuteen. Ekspressiivisempi Art Nouveau alkaa kuitenkin tehdä jo tuloaan tässä teoksessa. Veistoksesta huokuu vahva eroottinen lataus, joka korostuu hahmojen asennoissa. Loputon kärsimys ja syvä epätoivo on kuvattu paradoksaalisen sulokkaasti.

Teos valmistui vuonna 1893 ja se pystytettiin alunperin Eiraan liikemies Uno Staudingerin hankkimana Sairaala Ensin (nyk. Villa Ensi) puistoon. Veistos sijoitettiin 1950 tilapäisesti Lastensairaalan piha-alueelle.

Teos ei kuulu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Danaidit – Palvelukartta

Walter Runeberg: Danaidit, 1893. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo

Walter Runeberg: Danaidit, 1893. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo