Saavutettavuustyökalut

Ecology Stone

Fredikanterassi 1 • Helsinki • Tekijä Akseli Leinonen
Julkistettu 2020 • © Taiteilija

Akseli Leinosen Ecology Stone julkistettiin Triplan edustalla Keski-Pasilan Fredikanterassilla 20.10.2020. Teos voitti vuosina 2016-2017 järjestetyn yleisen taidekilpailun. Kilpailun järjestivät Helsingin kaupunki ja YIT Rakennus Oy.

Maamerkkimäinen teos koostuu kolmesta eri osasta: portista, veistoksellisesta lohkareesta ja kasvillisuudesta. Triplan edustalle sijoitettu musta teräksinen portti on abstrakti ja minimalistisen geometrinen. Sen päälle, ohikulkijoiden yläpuolelle, on nostettu vapaamuotoinen ja tasapainoa hakeva lohkare, jonka sisään on sijoitettu kasvatusallas. Ajan saatossa kasvatusaltaaseen istutetut tyypilliset suomalaisen metsämaiseman kasvit tulevat valtaamaan betonista valetun lohkareen yläpinnan.

Ecology Stone muistuttaa luonnon läsnäolosta ja merkityksestä rakennetussa kaupunkiympäristössä. Se tuo esiin ihmisen ja luonnon välisen hauraan ja epävakaan tasapainon. Taiteilija itse kertoo teoksensa lähtökohdista: "Ihmisen täydellisesti muuttama ympäristö edustaa nykyistä todellisuuttamme Keski-Pasilassa. Kehityksen suuntana on yhä suurempi ihmisen luoma järjestys, jossa luontokin on kauniisti asetettu ojennukseen. Viivantarkasti suunnitellun Pasilan keskellä on mahdotonta aavistaa, että paikalla on joskus sijainnut järvi ja joitakin siirtolohkareita."

Ecology Stone kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Teoksen tekijä Akseli Leinonen on syntynyt Tampereella 1983 ja opiskellut Tampereen teknillisessä yliopistossa arkkitehdiksi. Arkkitehdin ammatin ohella Leinonen on viime aikoina toteuttanut useita julkisia taideteoksia. Ecology Stonen lisäksi Leinosen teoksista kuuluu HAMin kokoelmiin Keskustakirjasto Oodin edustalla oleva Massa vuodelta 2019.

Ecology Stone – Palvelukartta

Akseli Leinonen: Ecology Stone, 2020. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: HAM/ Sonja Hyytiäinen.

Akseli Leinonen: Ecology Stone, 2020. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: HAM/ Sonja Hyytiäinen.