Hyppää sisältöön
Viktor Jansson: Hei vaan (Ilmaiskyyti / Vapaakyyti), 1940. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo

Hei vaan / Ilmaiskyyti

Tekijä Viktor Jansson

Esplanadinpuisto, Kappeliesplanadi, Helsinki

Veistoksen alkuperäinen nimi on Hei vaan (Hejsan), minkä lisäksi siitä on käytetty nimiä Ilmaiskyyti, Vapaakyyti (Snålskjuts).

Viktor Jansson (1886-1958) teki uransa aikana joitakin monumentaaliteoksia ja sankaripatsaita, mutta hänelle mieluisin tapa toteuttaa itseään olivat nimenomaan pienimuotoiset ja huolettomista aiheistaan tunnetut veistokset. Erityisesti sotavuodet 1940-44 olivat Viktor Janssonille tuotteliasta suihkukaivoveistosten aikaa. Jo ennen talvisotaa 1939 Helsingin kaupunki julisti kilpailun symmetristen suihkukaivoveistosten saamisesta Esplanadin Kappelin läheisyyteen. Kaupunki päätti tilata veistokset Viktor Janssonilta hänen luonnostensa Leikki II ja Hei vaan perusteella. Veistokset valmistuivat ja valettiin pronssiin jo 1940, mutta ne asetettiin paikoilleen vasta 15.5.1942.

Hei vaan veistoksessa leikkimielisyys yhdistyy klassiseen esittävään tyyliperinteeseen. Muun muassa Havis Amandan tekijä Ville Vallgren kiitteli suihkukaivoveistosten iloisuutta ja sadunomaisuutta. Viktor Janssonin tuotannossa vauhdikkaat kala ja poika aiheiset veistokset ovat yleisiä ja kiinnostus niihin lienee liittynyt taiteilijan henkilökohtaiseen harrastukseen, perhokalastukseen.

Teos kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Ks. myös Leikki II Kappeliesplanadin soittolavan toisella puolella.

Lue lisää..

Kartalla

Hae