Saavutettavuustyökalut

Kaikki on mahdollista (Poistettu)

Viikki, Viikinkaari 11 • Helsinki • Tekijä Villu Jaanisoo
Julkistettu 2009 • © Kuvasto

Veistos tuhoutui palossa 10.1.2018.

Villu Jaanisoon julkinen teos, Kaikki on mahdollista, on koottu käytetyistä autonrenkaista. Istuvaa gorillaa esittävä hahmo on lähes viisi metriä korkea. Teoksellaan taiteilija haluaa tuoda esille kysymykset ihmisen alkuperästä, vastuusta ja tulevaisuudesta. Gorilla on taiteilijan mukaan muistutus uhanalaisista eläinlajeista, joiden elinalue on ihmisen toiminnan myötä kutistunut. Valitsemalla käytetyn materiaalin hän nostaa esille ekologisen näkökulman. Jaanisoo toivoo eläimen tuovan iloa viikkiläisille ja vastapainoa yliopiston tutkimustyölle ja opiskelulle.

Villu Jaanisoo (s. 1963, Tallinna) kuuluu maamme eturivin kuvanveistäjiin. Hän on toteuttanut useita julkisia teoksia sekä Suomessa että ulkomailla. Jaanisoo toimii kuvataideakatemian kuvanveiston professorina Helsingissä ja hänen teoksia on useiden keskeisten taidemuseoiden kokoelmissa.

Jaanisoon teos on valtion taideteostoimikunnan tilaustyö. Se voitti vuonna 2006 järjestetyn kutsukilpailun Helsingin yliopiston Viikin kampuksen ympäristöteoksesta. Teos sijaitsee Infokeskus Koronan edessä. Se ei kuulu Helsingin taidemuseon kokoelmaan.

Kaikki on mahdollista (Poistettu) – Palvelukartta

Villu Jaanisoo: Kaikki on mahdollista, 2009. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo

Villu Jaanisoo: Kaikki on mahdollista, 2009. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo