Saavutettavuustyökalut

Kukkula 13

Katajanokan Kasinon piha, Katajanokka • Helsinki • Tekijä Lauri Leppänen
Julkistettu 1987 • © Kuvasto

Isänmaallisena henkilönä tunnettu kuvanveistäjä Lauri Leppänen lahjoitti Katajanokan kasinon Upseerikerholle sotilasaiheisen Kukkula 13 -veistoksen, jolla hän aikoinaan oli osallistunut Haminan reserviupseerikoulun järjestämään muistomerkki-kilpailuun. Lauri Leppäsen käsialaa on myös pienikokoinen sotilaspatsas Saksan sotavoimissa (Waffen SS) 1941-43 kaatuneiden suomalaisten vaapaaehtoisten muistoksi pystytetyssä hautamuistomerkissä Hietaniemen hautausmaalla.

Katajanokan kasino on koko historiansa ajan liittynyt tavalla tai toisella sotilaalliseen elämään. Alun perin se rakennettiin venäläiselle upseeristolle 1910-luvulla. Suomen kansalaissodan kahinoissa 1918 talvella kasino oli muutaman kuukauden myös punakaartilaisten hallussa, mutta jo loppuvuoden aikana siellä komentoa pitivät Saksan keisarikunnan upseerit.

Kasino on ollut Suomen upseeriston käytössä 1919 alkaen ja maanpuolustusjärjestöt ovat järjestäneet tiloissa erilaisia tapahtumia. Rakennus, josta löytyvät mm. Marski- ja Korsu-, Sailor- ja Jääkäri-nimiset kabinetit, on peruskorjattu upseeri- ja sotilashenkisesti Museoviraston valvonnassa. Nykyään kasinolla toimii kaikille avoin ravintola ja sen tiloja voi vuokrata tilaisuuksien järjestämistä varten.

Teos ei kuulu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Kukkula 13 – Palvelukartta

Lauri Leppänen: Kukkula 13, 1987. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo

Lauri Leppänen: Kukkula 13, 1987. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo