Saavutettavuustyökalut

Vedenkantaja

Katajanokan puisto, Satamakatu / Rahapajankatu, Katajanokka • Helsinki • Tekijä Viktor Malmberg
Julkistettu 1923 • © Muu tekijänoikeuden haltija

Vedenkantaja on romanttinen, muodoltaan 1800-luvun realistiseen ja sisällöltään ihanteelliseen kuvanveistotaiteeseen takautuva puistoteos. Aiheena on vesiruukkua kohottava, antiikin ajan asuun pukeutunut nuori nainen.

Viktor Malmberg teki pronssisen veistoksen 1923, Kaupunginvaltuuston teki ostopäätöksen 14.11.1923 ja veistos asetettiin nykyiselle paikalleen 1924. Teos kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Vain muutamia vuosia aikaisemmin itsenäistyneen Suomen pääkaupunkiin hankittiin 1920-luvun aikana useita ulkoilmaveistoksia puistoja koristamaan. Aiheet eivät enää välttämättä olleet kansallisia vaan veistokset olivat vapaita, usein tyyliltään ja sisällöltään klassistisia, antiikin sävyttämiä. Helsingillä oli tarve todistaa olevansa kansainväliset mittakaavat täyttävä metropoli. Ikkunat auki Eurooppaan, oli ajan henki!

Vedenkantaja – Palvelukartta

Viktor Malmberg: Vedenkantaja, 1923. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo / Maija Toivanen

Viktor Malmberg: Vedenkantaja, 1923. Et voi käyttää kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin. © Kuva: Helsingin taidemuseo / Maija Toivanen