Vilho Lampi: Omakuva, 1932 Turun taidemuseo. Kuva: Kari Lehtinen

Vilho Lampi (1898–1936) oli lakeuden maalari Limingasta. Lammen ura kesti vain 14 vuotta, mutta hän ehti kokeilla sinä aikana monia maalaustyylejä ekspressionismista uusasiallisuuteen.

Lampi tasapainoili koko elämänsä taiteilijakutsumuksensa ja kotimaatilansa töiden välillä. Aikaa maalaamiseen oli usein iltaisin ja öisin. Teosten aiheet olivat Limingasta: omakuvia, läheisiä ihmisiä, tupien miljöitä ja lakeuden maisemia.

Elinaikanaan Vilho Lammella oli vain yksi yksityisnäyttely, Oulussa vuonna 1931. Hänen teoksiaan nähtiin kuitenkin Suomen taiteilijain vuosinäyttelyissä Helsingissä. Lammen työt saivat arvostusta osakseen, mutta hänen koko tuotantonsa pääsi paremmin esille vasta 1950-luvulla muistonäyttelyissä Oulussa ja Helsingissä.

Näyttely esittelee Lammen keskeisintä tuotantoa 1920–30-luvuilta. Suurin osa näyttelyn teoksista on lainattu Oulun taidemuseosta, jonka kanssa näyttely on toteutettu yhteistyössä. Esillä on myös HAMin Leonard ja Katarina Bäcksbackan kokoelmaan kuuluva Limingan joki.

Vilho Lampi: Omakuva, 1929 / Oulun taidemuseo / Kuva: Mika Friman
Vilho Lampi / Kuva: Pekka Törmä