Helsingin kaupungin rakennusvirasto tilasi Jukka Tuomiselta (s. 1958) teoksen uudelleen rakennetulle Kasarmitorille. Silmä- niminen teos on toteutettu torin länsilaitaan, paikalle jossa on ennen sijainnut kaivo. Tuomisen teos nivoutuu mielenkiintoisesti alueen historiaan: vedestä vaikutteita imenyt teos muodostuu ympyränmuotoisesta haponkestävästä teräksestä valmistetusta levystä, joka on upotettu torin kiveyksen pintaan. Levyyn muodostuvasta kahdesta kehästä ulommainen mukailee kiveyksen pinnan rakennetta. Sisin kehä on sileää harjattua terästä. Levyn pinnassa erottuu kahden veden pintaan osuvan vesipisaran muodostamien kehien laajeneva liike.

Auringonvalo korostaa teoksessa syntyvää veden vaikutelmaa. Sileäksi harjattu teräspinta muistuttaa tyynen veden heijastavaa pintaa. Silmä hohtaa kirkkaana ilta- ja yövalaistuksessa. Talvella muun torin ja ympäristön peittyessä lumivaippaan teos erottuu sulatettuna ja valaistuna.

Taiteilija luonnehtii teostaan urbaaniksi ympäristötaiteeksi. Hän on kuvaillut teosta seuraavasti:

”Teoksen idea on reagoida ja elää vuorokauden rytmin sekä vuoden säävaihtelujen muutoksien mukaan. Pinnan alla oleva lämmitysjärjestelmä haihduttaa teräspinnan lumettomaksi saarekkeeksi talviaikaan, jolloin Kasarmitorin nimenomainen alue jätetään auraamatta. Valaistus ohjataan valotekniikalla, joka rajautuu teoksen ympyrämuotoon, hämärässä se erottuu hohtavana silmäkkeenä.

Muodoltaan ’Silmä’ on eräänlainen maanpinnalla oleva reliefi, jossa ympäröivän noppakiveyksen suomumainen muoto jatkuu saumattomasti teoksen sisään. Materiaalina on hiekkavalumenetelmällä valettu haponkestävä teräs joka visuaaliselta ilmeeltään kuvastaa veden vaikutelmaa ja sen peilaavuutta. Teoksen voi mieltää osana ympäristöään kuten vesilammikon sateen jälkeen, sen joko huomaa tai sen voi ohittaa… Muodoltaan ja toiminnaltaan se on eräänlainen näköispatsas vedelle ja sijoittuuhan se täsmälleen vanhan torikaivon paikalle.”

Kasarmitorilla oli 1800-luvulla yleinen kaupunkikaivo. Sen ympärille rakennettiin tiilistä muurattu pyöreä kupolikattoinen kaivorakennus 1830-luvun lopulla. Kasarmitorin kaivo suljettiin terveyslautakunnan suosituksesta 1889. Tämän kaivon paikalla on nyt Jukka Tuomisen Silmä-teos.

Teos on toteutettu prosenttirahaperiaatteella ja se kuuluu Helsingin kaupunginmuseon kokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi.

Kun Kampintoria peruskorjattiin ja kohennettiin korkeatasoiseksi kaupunkitilaksi, sinne haluttiin myös hankkia uudenlainen taideteos. Teos tilattiin tunnetulta ruotsalaiselta kuvataiteilijalta Ernst Billgreniltä, joka juuri oli esittäytynyt suomalaisille näyttelyssään Helsingin Juhlaviikkojen taiteilijana.

Kohtauspaikat koostuu kahdesta erillisestä osasta: tiilitalon muotoisesta Suuresta kohtauspaikasta, joka on varsinaisella Kampintorilla sekä Pienestä kohtauspaikasta, joka on näköetäisyyden päässä Malminkadulla.

Teokseen on käytetty monia materiaaleja kuten luonnonkiveä, tiiltä, terästä, kuparia, pronssia, lehtikultaa ja keraamista mosaiikkia. Teoksesta löytyy myös pieniä pronssisia eläinhahmoja: kaksi karhua, kettu ja joutsen sekä joitakin pronssiin valettuja kannuja, lyhtyjä, renkaita ja kaksi sarvea.

Ernst Billgren itse kuvailee Kohtauspaikat-teostaan näin: ”Suurten vuoristojen maissa on olemassa traditio rakentaa maastoon sopivin etäisyyksin pieniä taloja joissa väsyneet kulkijat voivat hakeutua hetkeksi turvaan ja lepoon. Kampintori on kuin laakso suurikokoisessa kaupunkimaisemassa ja Kohtauspaikkojen avulla kulkija voi orientoitua inhimillisessä mittakaavassa. Vuoristotuvat ovat kulttuurin lähetystöjä luonnossa ja Kohtauspaikat olkoon siten luonnon lähetystö Helsingin kaupungissa.”

Kaupungin taidemuseo koordinoi hanketta ja rakennutti teoksen perusosat taiteilijan suunnitelmien mukaan. Billgren toi Ruotsista teokseen kuuluvat pronssiveistokset ja mosaiikkityöt. Rakennesuunnittelusta ja varsinaisesta rakennustyöstä vastasi Helsingin kaupungin rakennusvirasto.

Kohtauspaikat julkistettiin Kampintorilla Fredrikinkadun varressa taiteilijan läsnäollessa 13.11.1998. Teos kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Katukaivojen valurautaisiin kansiin liittyvä Denise Zieglerin teos koostuu 8 muistolaatasta, jotka ovat jalkakäytävillä eri puolilla Helsingin keskustaa. Kaivon pyöreässä valurautaisessa kannessa on ohikulkijalle omistettu, lyhyt epigrammimuotoinen runo tai viesti.

Lyhyet runo-viestit käsittelevät ohikulkijan tilannetta ja sijoituspaikkaa. Niiden ideana on vahvistaa jalankulkijan asemaa olennaisena ja yksilöllisenä osana kaupunkiympäristöä. ”Muistolaatat” sijaitsevat valikoiduissa paikoissa Pohjoisesplanadilla, Mannerheimintiellä, Simonkadulla, Etelärannassa, Kampintorilla ja Yliopistokadun jalkakäytävillä. Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille -teoksen on tilannut Helsingin kaupungin rakennusviraston katuosasto. Teos liittyy katuosaston katutaide-sarjaan ja se kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Denise Ziegler on Sveitsissä syntynyt taiteilija, joka on asunut Suomessa vuodesta 1990. Hänen teoksiaan on mm. Helsingin kaupungin taidemuseossa ja Kiasmassa.

Epigrammit:
1. TÄMÄ TIE VIE MUISTOMERKKIEN JA RAKENNUSTEN OHI POHJOISEEN.
Mannerheiminaukio, Kiasman edessä

2. MINUT SIJOITETTIIN PUISTON LAIDALLE. OHIKULKIJA, KÄVELE KESKELLÄ TIETÄ.
Pohjoisesplanadi / Kluuvinkatu, puiston laidalla

3. OLEN KAUKOLÄMMÖN KANSI, MAANALAISTEN KÄYTÄVIEN VARTIJA.
Yliopistonkadulla, Porthanian edessä

4. KAUPUNGIN TAKAHUONEESSA NAUTIT NÄKYMÄSTÄ MERELLE.
Eteläranta, Vanhan Kauppahallin takana

5. TÄLLÄ PAIKALLA ODOTTI NAINEN JUURI KUN PUNAINEN PAKETTIAUTO AJOI OHI.
Pohjoisesplanadi / Mikonkatu, suojatien edessä puiston puolella.

6. PUNAINEN VALOUKKO SEISOO KADUN TOISELLA PUOLELLA, TÄÄLLÄ SEISON MINÄ.
Mannerheimintie / Kalevankatu

7. TÄMÄ KATU VIE ALASPÄIN RAUTATIEASEMALLE, SINÄ SUUNNISTAT YLÄMÄKEEN.
Simonkatu, Lasipalatsin puoleinen jalkakäytävä (kuvassa)

8. SEISOT KAMPIN AUKIOLLA, KOLMIOTA YMPÄRÖI HUMINA.
Kampintori

Hiljaisuuden jalanjäljet -ympäristöteos koostuu 20 pronssilaatasta, joihin on ikuistettu kotoperäisten villieläinten jalanjälkiä. Laatoissa on myös eläinten nimet: ahma, lumikko orava, saukko, näätä, vesikko, ilves, kettu mäyrä, metsäkauris, villisika, karhu, hirvi, metsäpeura, kuusipeura, majava, metso, teeri, kurki ja susi. Jalanjäljet on sijoitettu katulaattojen sekaan.

Taiteilijaparin mukaan ”Hiljaisuuden jalanjäljet toimii hienovaraisena muistutuksena maamme kaupungistumisen ja teollistumisen lyhyestä historiasta. Nykyään useimpien suomalaisten käsitys luonnosta perustuu televisioon ja myytteihin omakohtaisten kokemusten sijasta. Osa pronssilaattoihin ikuistetuista tassun-, sorkan- tai käpälänjäljistä kuuluu eläinlajeille, jotka tänä päivänä ovat joko uhanalaisia tai jo hävinneet sukupuuttoon.”

Jalanjälkien saamiseksi taiteilijapari avustajineen on työskennellyt Ranuan ja Ähtärin eläinpuistossa hyvässä yhteistyössä eläinten ja henkilökunnan kanssa.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto on rahoittanut teoksen ja se kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin. Kampin rakennustöiden liikennejärjestelyjen vuoksi vuonna 2002 Ahma, Näätä, Orava ja Teeri -jalanjälkilaatat vietiin varastoon. Jalanjäljet palautettiin kesällä 2005.

Emil Wikströmiä pidetään yhtenä Suomen kultakauden taiteen tärkeimmistä kuvanveistäjistä. Monien muiden aikalaistaiteilijoiden tavoin Wikström oli vaikuttunut suomalaisesta kulttuuriperinnöstä ja kansanrunoudesta.

Wikströmin veistämät graniittiset Lyhdynkantajat kuuluvat Eliel Saarisen piirtämän rautatieaseman julkisivun koristeluun. Rakennusta pidetään yhtenä jugend-arkkitehtuurin helmenä ja sen merkitys suomalaisessa tämän vuosisadan rakennustaiteessa on huomattava. Rakennuksesta huokuu monumentaalisuutta, joka syntyy luonnonkiven käytöstä ja Saarisen tilaratkaisuista. Sisätilojen suuret, juhlavat kaarihallit ovat harmoniassa ulkopuolen pystysuorien linjojen ja uurteisten tornien kanssa.

Wikströmin Lyhdynkantaja-hahmojen jykevien kasvonpiirteiden kerrotaan kuuluneen torppari Jalmari Lehtiselle, joka syntyi Sääksmäellä 1800-luvun lopulla. Kappion Jalmariksikin kutsuttu Lehtinen muutti myöhemmin Kantalan kylään, jossa hän tutustui Emil Wikströmiin. Jalmarin veli Kustaa Lehtinen oli puolestaan mallina Wikströmin Kuokkamies-veistokselle.

Maapallolamppuja kannattelevat graniittihahmot on todennäköisesti veistetty Ab Granit Oy:n kiviveistämössä Hangossa, kuten myös Wikströmin tekemän Elias Lönnrotin muistomerkin graniittijalusta. Emil Wikströmin ja arkkitehtien yhteistyönä syntyi niin ikään kiveen hakattu Karhuveistos arkkitehtikolmikko Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnitteleman Kansallimuseon portaille. Wikströmin aikaisempaa tuotantoa edustaa Säätytalon päätykolmion prossiveistosryhmä.

Lyhdynkantajat eivät kuulu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Myllypuron kirkon viereisessä metsäpuistossa sijaitsee ympäristötaideteos Väriaattori. Se on väestönsuojan ilmanvaihtorakennus, joka sai värikkään mosaiikkipinnan vuonna 2000. Teos syntyi osana lähiöprojektia, jonka tavoitteena oli edistää lähiöiden vetovoimaisuutta luomalla laadukkaita ympäristöjä.

Teoksen ideoi Taidekoulu Maan Aikarauta -ryhmän jäsen Pauli Ahopelto. Hän valitsi taideteoksen paikaksi betonisen ilmanvaihtorakennuksen, koska se muodostaa rajun kontrastin ympäröivän luonnon kanssa.

Teoksen toteuttamisessa olivat mukana myös kolme muuta Aikarauta -ryhmän jäsentä: Tero Halonen, Valtteri Kivelä ja Jaakko Kuntsi. Jokainen heistä suunnitteli neliön muotoiseen rakennukseen yhden mosaiikkipinnan. Teoksen värimaailma seuraa auringon kulkua, aamun värit löytyvät teoksen itäiseltä seinältä, päivä on kuvattuna eteläisellä, ilta läntisellä ja yö pohjoisella seinällä.

Myllypuron taideraitin suunnittelu alkoi vuonna 1999 yhteistyössä Taidekoulu Maan kanssa. Väriaattori oli ensimmäinen taideraitille valmistunut teos, ja sitä seurasivat niin ikään Taidekoulu Maan opiskelijoiden toteuttamat Metsänhenki (2001) ja Saattajat (2004).

Teos toteutettiin Lähiöprojektin, EU-Urban -projektin, Helsingin kaupungin rakennusviraston viherosaston (sittemmin katu- ja puisto-osasto), kulttuuriasiainkeskuksen ja pelastuslaitoksen yhteistyönä. Se ei kuulu Helsingin taidemuseon kokoelmaan.

Taiteilijoille

Haku HAM galleriaan

HAM Galleria on HAMin näyttelytila, joka on profiloitunut ajankohtaisen ja uuden nykytaiteen esittelyyn. HAM Galleria sijaitsee Tennispalatsissa ja sinne on aina maksuton sisäänpääsy.

HAM Gallerialla on käytössään kaksi huonetta, joiden yhteinen pinta-ala on 155 m2 (84 m2 ja 71 m2). Näyttelyjakson pituus on 7-8 viikkoa. Tilasta ei peritä vuokraa.

Näyttelyt valitaan hakumenettelyllä, joka järjestetään mahdollisuuksien mukaan kerran vuodessa.

Näyttelyn järjestämiseen liittyviä käytäntöjä:

• Näyttelyaika on 7-8 viikkoa ja se sisältää ripustus- ja purkupäivät.
• Avajaiset pyritään järjestämään ensimmäisen näyttelyviikon perjantaina.
• Näyttelytilasta ei peritä vuokraa.
• HAM ei kuratoi näyttelyä.
• Taiteilija hoitaa näyttelyn ripustamisen ja purkamisen. HAM tarjoaa ripustusavuksi yhden työntekijän sekä valaistusasiantuntijan palvelut.
• Taiteilijan käytössä on rajoitettu määrä työkaluja sekä veistos- ja laitejalustoja.
• Taiteilija hoitaa teosten kuljetukset ja niihin mahdollisesti liittyvät vakuutukset.
• HAM hoitaa näyttelytilan siivouksen ja näyttelyvalvonnan.
• Sähköinen näyttelykutsu tehdään yhteistyössä HAMin kanssa taidemuseon graafisen ohjeistuksen mukaisesti.
• Näyttelytiedote tehdään yhteistyössä HAMin kanssa.
• HAM lähettää sähköisen näyttelykutsun ja -tiedotteen omien postituslistojensa mukaisesti.
• Taiteilija hoitaa avajaisjärjestelyt. HAMin tiloissa ei voi järjestää tarjoilua.
• Taiteilija laatii näyttelyä koskevan kirjallisen materiaalin (esim. teoslista ja CV).
• Taiteilija hoitaa teosmyynnin, myyntiprovisiota ei peritä.

Näyttelyajat vuosille 2024-2025 olivat haettavina 16.1.-12.2.2023. 

Hakemukset käsittelee työryhmä, joka koostuu HAMin amanuensseista ja ulkopuolisista jäsenistä.

Pro Helsingfors -säätiö tilasi patsaan ja lahjoitti sen Helsingin kaupungille. Felix Nylund (1878-1940) otti osaa jo 1913 J.V. Snellmanin muistomerkkikilpailuun seppä-aiheisella teoksella. Vuonna 1919 Nylund teki piirroksen, jossa kolmea seppää esittävä veistos oli sijoitettu kymmenen metriä korkean pylvään päähän. Nämä varhaiset suunnitelmat eivät toteutuneet, mutta Nylund hyödynsi aiheen tehdessään Kolmen sepän patsasta Vanhan ylioppilastalon edessä olleen kaivon paikalle.
Veistos paljastettiin 2. päivänä joulukuuta 1932.

Kolmen sepän veistoksen on oletettu symboloivan mm. ihmisen työtä ja yhteistoimintaa. Seppien malleina on ollut useita henkilöitä. Mestarisepän kasvonpiirteet Nylund lainasi runoilija Arvid Mörneltä. Moukarin ylös kohottanut seppä on Nylundin nuoruusvuosien omakuva ja kolmas seppä sai piirteensä kivenhakkaaja Aku Nuutiselta, joka oli Felix Nylundin tärkeä apulainen. Kehon malleina kerrotaan olleen muurari Paavo Koskinen ja poliisi Sundström.

Veistoksen tyyli on klassisen ihannoidusti sävytettyä realismia. Veistos on pronssia ja jalusta punaista graniittia. Jalustan yläosaa kiertää latinankielinen teksti MONUMENTUM – PONENDUM – CURAVIT – LEGATUM – J. TALLBERGIANUM – PRO HELSINGFORS A.D. MCMXXXII. Suomeksi: Muistomerkin pystytti Pro Helsingfors säätiö J. Tallbergin testamentin mukaisesti vuonna 1932.
Pommisirpaleiden jäljet jalustassa ovat peräisin Helsingin suurpommituksesta 1944 helmikuussa. Teos kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Miten olla samanaikaisesti sekä kotona turvallisten kehysten ympäröimänä, että julkisessa tilassa liikkeellä? Denise Ziegler (s. 1965) tarkastelee tällaista kokemusta teoksessaan Lasten pyöränistuin – kotona liikkeessä. Pyöränistuimessa istuva lapsi ja häntä kuljettava tuttu aikuinen ovat lähekkäin, istuin myötäilee kehon muotoja ja tarjoaa suojaa: tilanne on turvallinen ja kodinomainen – ja samalla siinä liikutaan kaupungin julkisessa tilassa.

Teos koostuu kaikista Helsingin julkisessa tilassa olevista polkupyöristä, joihin on kiinnitetty lasten pyöränistuin – ovat ne sitten pysäköitynä kaupan tai toimistorakennuksen edessä, matkalla kaupungin halki, oli niissä lapsi kyydissä tai ei. Teos on käsitteellinen ja osa Zieglerin taiteellista tutkimusta. Teos toteutuu aina, kun pyöränistuimella varustettu polkupyörä on läsnä tai liikkeellä jossakin tai ilmestyy jonnekin: kaupunkielämässä siis päivittäin. Teos voi ideana laajentua Helsingistä muualle maailmaan. Digitaalisen kotinsa se saa HAMin kokoelmasta, julkisen taiteen nettisivuilta ja Helsingin palvelukartalta.

”Teos koostuu monista elävistä hetkistä sen sijaan, että se muistuttaisi jo eletyistä, kuten julkiset taideteokset niin usein tekevät. Tässä käsitteellisessä taideteoksessa on jatkuvasti muodostumassa uusia muuttuvia konstellaatioita liikkeellä olevista kodeista” kertoo Ziegler.

Teos kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmaan.

Tutustu kokoelmaan

Testamentti- ja lahjoituskokoelmat

Leonard ja Katarina Bäcksbackan kokoelma

Leonard (1892–1963) ja Katarina Bäcksbackan (1894–1976, o.s. Tichonowa) taidekokoelma on museon merkittävin lahjoituskokoelma, jonka esittelyä varten kaupunki avasi Meilahden taidemuseon vuonna 1976. Kokoelman on kerännyt filosofian maisteri Leonard Bäcksbacka yhdessä vaimonsa Katarina Bäcksbackan kanssa.

Ingjald Bäcksbackan ja Christina Bäcksbackan kokoelmat

Isänsä rinnalla nuoresta saakka työskennellyt Ingjald (1925–1978) siirtyi Taidesalongin johtoon Leonard Bäcksbackan poismenon jälkeen vuonna 1963 ja kartutti myös perheen taidekokoelmaa. Ingjald Bäcksbacka toimi merkittävässä roolissa Leonard ja Katarina Bäcksbackan lahjoituksen järjestelyissä, ja valmisteli lahjoitusta 1970-luvun alussa useita vuosia ennen kuin se virallisesti lahjoitettiin kaupungille vuonna 1976.

Taidesalonki on Helsingin vanhimpia gallerioita ja Ingjaldin tytär Christina Bäcksbacka jatkoi sen toimintaa isänsä jälkeen vuodesta 1978 vuoteen 2020 saakka. Christina Bäcksbackan toiveesta hänen isovanhempiensa keräämä kokoelma erotettiin omaksi kokonaisuudekseen, ja kokoelman myöhemmät lisäykset toiseksi erilliseksi kokoelmaksi, joka kantaa isän ja tyttären nimeä. Kokoelma perustettiin vuonna 2018 ja siihen siirrettiin kaikki Christina Bäcksbackan lahjoittamat teokset vuodesta 1980 eteenpäin.

Elsa Arokallion kokoelma

Elsa Arokallio (1892–1982) oli arkkitehti, joka testamenttasi taidekokoelmansa Helsingin kaupungille. Vuonna 1983 vastaanotettu kokoelma sisältää Arokallion omien töiden ja luonnosten lisäksi myös esimerkiksi Alwar Cawénin, Tuomas von Boehmin, Marcus Collinin ja Magnus Enckellin teoksia.

Gösta Beckerin kokoelma

Gösta Becker (1890–1949) oli sisätautilääkäri, joka laajan tutkimustyönsä ja lääkäritoimintansa ohella harrasti ja keräsi sekä kuvataidetta että antiikkia. Kokoelmaan sisältyy muun muassa Hugo Simbergin, Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Eero Järnefeltin, Pekka Halosen, ja Helene Schjerfbeckin maalauksia, useita Wäinö Aaltosen veistoksia sekä esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan ja Ellen Thesleffin grafiikkaa. Taideteosten lisäksi kokoelmaan kuuluu useita lasi-, hopea-, messinki-, tina- ja posliiniastioita sekä muun muassa rokokoo- ja kustavilaishuonekaluja. Kokoelmaan kuuluu yhteensä 193 taideteosta ja esinettä. 

Otto W. Furuhjelmin kokoelma

Kenraaliluutnantti Otto W. Furuhjelmin taidekokoelma lahjoitettiin vuonna 1883 Helsingin kaupungille tulevaa, perustettavaa museota varten. Tämä 58 taideteosta käsittävä kokoelma siirtyi Helsingin kaupunginmuseolta HAM Helsingin taidemuseolle vuonna 2015. Kokoelma käsittää muun muassa italialaista, alankomaalaista ja puolalaista taidetta 1600–1800-luvuilta.

Raimo ja Maarit Huttusen kokoelma

Raimo ja Maarit Huttusen lahjoituskokoelman teokset edustavat hyvin kotimaisen 1990- ja 2000-luvun taiteen tekijöitä maalauksen, grafiikan ja valokuvan kentillä. Kokoelman teokset on valittu persoonallisella silmällä ja epäsovinnaisella näkemyksellä. Hankinnoissa on huomioitu suomalaisen taidekentän marginaalisimmatkin ilmiöt ja niitä on hankittu usein nuorilta ja lupaavilta taiteilijoilta, mikä tukee hienosti myös HAMin omia kokoelmahankintalinjauksia. Kokoelmaan kuuluu noin 300 teosta.

Ilmi Immelin kokoelma

Museo vastaanotti prokuristi Ilmi Immelin (1897–1995) lahjoituksen kokoelmiinsa vuonna 1995. Kokoelma koostuu neljästä teoksesta, joiden tekijöitä ovat August Sigfrid Keinänen, Berndt Lagerstam, Juho Rissanen ja Werner Åström.

Alice Kairan lahjoitukset

Taidemaalari Alice Kairan (1913–2006) lahjoituskokoelma on muodostunut kahdesta erillisestä lahjoituksesta: ensimmäinen tehtiin vuonna 1986 ja toinen vuonna 1995. Kokoelma käsittää yhteensä 52 maalausta ja piirustusta, joista jälkimmäisistä useat ovat hänen omakuviaan.

Aune ja Elias Laaksosen kokoelma

Aune (1906–1984) ja Elias Laaksosen (1903–1972) kokoelma testamentattiin kaupungille vuonna 1984. Lahjoitus vastaanotettiin vuonna 1985. Kokoelmaan kuuluu muun muassa Fanny Churbergin, Elin Danielson-Gambogin, Venny Soldan-Brofeldtin, Akseli Gallen-Kallelan ja Maria Wiikin maalauksia, sekä Rembrandtin ja Renoirin grafiikkaa. Kaikkiaan kokoelma koostuu 48 teoksesta.

Aune Lindebergin kokoelma

Ekonomi Aune Lindebergin (1895–1984) kokoelma koostuu yhteensä viidestä maalauksesta, jotka hän testamenttasi Helsingin kaupungille vuonna 1982. Lahjoitus vastaanotettiin 1984. Kokoelmaan kuuluu Anna Holmbergin, Johan Knutsonin, Maria Wiikin ja Kaapo Wirtasen teosten lisäksi yksi tuntemattoman tekijän taideteos.

Anitra Lucanderin lahjoitus

Taidemaalari Anitra Lucander (1918–2000) lahjoitti töitään kaupungin taidemuseolle vuonna 1982. Kokoelma koostuu Lucanderin maalauksista, piirustuksista ja grafiikasta, ja siihen kuuluu yhteensä 96 työtä.

Sune Orellin kokoelma

Filosofian maisteri Sune Orellin kokoelma liitettiin museon kokoelmiin vuonna 1990. 35 taideteoksen kokoelma koostuu pääasiassa 1900-luvun alun suomalaisten taiteilijoiden, esimerkiksi Jalmari Ruokokosken, Verner Thomén, Ragnar Ekelundin ja Alvar ja Ragni Cawénin töistä. Sune Orellin kokoelma täydentää myös hienosti vuonna 1976 kokoelmiin lahjoitettua Leonard ja Katarina Bäcksbackan kokoelmaa, sillä Orellin kokoelmaan kuuluu useita luonnoksia Bäcksbacka-kokoelman teoksiin.

Iris Roos-Hasselblattin kokoelma

Kokoelman on kerännyt Emil Alarik Hasselblatt (1874–1954), joka teki elämäntyönsä Helsingin yliopiston kirjastossa ja lopulta eläköityi vanhimpana alikirjastonhoitajana. Hänen vaimonsa, Helsingin yliopiston kirjastossa amanuenssina toimineen Iris Roos-Hasselblattin perilliset lahjoittivat kokoelman Helsingin kaupungille vuonna 1973 Roos-Hasselblattin toiveiden mukaisesti. Kaupunki vastaanotti kokoelman vuonna 1974. Kokoelma käsittää yhteensä seitsemän taideteosta Harald Brunilta, Verner Thomélta ja Magnus Enckelliltä.

Katriina Salmela-Hasánin ja David Hasánin kokoelma

Katriina Salmela-Hasánin (1944–1995) ja David Hasánin (1947–1997) kokoelma lahjoitettiin Helsingin kaupungin taidemuseolle vuonna 1998. Yli 300 teoksen, lähinnä suomalaisen nykytaiteen kokoelma on kerätty pääosin 1980-luvun aikana, ja se on hieno läpileikkaus ajan taiteesta. Kokoelma edustaa hienosti aikansa suosituimpia taiteilijoita ja suomalaista kotikokoelmaa.

Christian Sibeliuksen lahjoitus

Taiteilija Harry Christian Sibeliuksen (1910–1951) jälkeen jääneet työt lahjoitettiin museon kokoelmiin vuonna 1985 taiteilijan sisarten Rita Sibeliuksen ja Marjatta Ahlströmin toimesta. Kokoelma koostuu 22 työstä, jotka ovat etupäässä hiili- ja lyijykynäpiirustuksia.

Martta ja Reino Sysin kokoelma

Martta ja Reino Sysin kokoelma lahjoitettiin taidemuseon kokoelmiin vuonna 1993. Kokoelma koostuu 52 teoksesta ja se on laadullisesti erittäin merkittävä, sillä se täydentää hienosti kaupungin taidemuseon kokoelmia etenkin 1800-luvun taiteen osalta. Taideteosten tekijöihin kuuluvat muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Oscar Kleineh, Jalmari Ruokokoski, Victor Westerholm ja Albert Edelfelt.

Muut kokoelmat

Hilda Flodinin kipsiveistoskokoelma

Kuvanveistäjä Hilda Flodinin (1877–1958) kipsiveistoskokoelma siirrettiin Helsingin kaupunginmuseosta kaupungin taidemuseoon vuonna 2018. Kokoelma koostuu yhteensä 47 veistoksesta ja siihen kuuluu erityisesti tutkielmia eläinten raajoista ja ihmisen kehonosista. Kipsikokoelma on hyvä läpileikkaus taiteilijan veistotuotannosta ja valottaa paitsi hänen Pariisissa omaksumiaan työtapoja, myös taiteilijan plastisen tuotannon loppuvaihetta.

Harkonmäki-kokoelma

Matti Harkonmäki (s. 1935) myi kokoelmansa Helsingin kaupungin taidemuseolle vuonna 1991. Kokoelma muodostui pääosin 1980-luvulla ja koostui pitkälti kyseisen vuosikymmenen taiteesta. Harkonmäki laajensi kokoelmaansa erityisesti 1970-luvun yhteiskunnallisella realismilla, ja kokoelma sai selvästi poliittisia ja ideologisia piirteitä. Kokoelman taiteilijoihin kuuluvat muun muassa Marjatta Hanhijoki, Irina Krohn, Henry Wuorila-Stenberg ja Jarmo Mäkilä.

Karttuva kokoelma

Karttuva kokoelma on HAMin kokoelmista määrällisesti suurin ja kokoelmaan hankitaan vuosittain uusia teoksia taidemuseon omaan budjettiin sisältyvällä määrärahalla. Kokoelmaa kasvatetaan pääosin suomalaisella nykytaiteella, mutta kokoelmaan on myös hankittu joitakin ulkomaisia teoksia esimerkiksi taidemuseon järjestämistä näyttelyistä. Lisäksi kokoelmaa täydennetään ajoittain vanhemmalla taiteella, jota hankitaan lähinnä täydentämään museon lahjoituskokoelmia. Karttuvaan kokoelmaan sisältyy omana kokonaisuutenaan myös Jan Olof Mallanderin kokoelma, joka hankittiin vuonna 1990.

Koulujen taideteokset

Koulujen kokoelma koostuu teoksista, joita koulut ovat joko itse hankkineet tai saaneet lahjoituksina Taidetta kouluihin
-yhdistyksen kautta. Kokoelmaan kuuluu joitakin taidehistoriallisesti merkittäviä suomalaisia teoksia esimerkiksi Tyko Salliselta. Kouluihin hankitut teokset liitettiin taidemuseon kokoelmaan 1980-luvulla asteittain toteutuneen peruskoulu-uudistuksen jälkeen. Näin kokoelmat saatiin museon hallintaan, ja niitä hoidetaan ja ylläpidetään museaalisin kriteerein.

J.O. Mallanderin kokoelma

Taiteilija ja taidekriitikko Jan Olof Mallanderin (s. 1944) keräämä noin 160 teoksesta koostuva taidekokoelma hankittiin Kaupungin taidemuseoon vuonna 1990. Vuosina 1971–77 Mallander piti Helsingin Huvilakadulla Halvat Huvit-galleriaa, jossa hän pyrki esittelemään valtavirrasta poikkeavia ilmiöitä. Kokonaisuus syntyi Mallanderin henkilökohtaisten kontaktien, suhteiden ja kiinnostuksen johdattelemana, minkä lisäksi siihen sisältyy myös Mallanderin omia teoksia. Kokoelma kerättiin 1970- ja 1980-luvuilla ja onkin läpileikkaus sen ajan kuvataiteen avantgardistisista ja ei-kaupallisista pyrkimyksistä.

Timo Sarpanevan kokoelma

Muotoilija ja kuvanveistäjä Timo Sarpanevan (1926–2006) tuotantoa käsittävä 38 lasitaideteoksen kokoelma liitettiin Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmiin vuonna 1995. Kokoelma koostuu lasiesineistä ja -veistoksista.

Suomen Säästöpankki Oy:n taidekokoelma

1990-luvun puolivälissä Valtion vakuusrahasto deponoi aikaisemmin Suomen säästöpankeille kuuluneen kokoelman hallintaoikeuden eri aluetaidemuseoihin. Uudenmaan osalta kokoelma sijoitettiin HAMiin, jolloin käyttöoikeus siirtyi museolle ja teoksista tuli osa museon kokoelmia. Kokoelman muut osat on deponoitu muihin aluetaidemuseoihin ympäri Suomea ja kukin aluetaidemuseo sai kokoelmiinsa ne teokset, jotka alueen säästöpankit olivat hankkineet kokoelmaan.