Matti Kalkamon (s. 1968) pronssista valettu veistos Kehon rakennus ja purku Oy sijaitsee Siilitien ala-asteen ja Hillerikujan koulun pihalla, koulun ja pallonkentän väliin jäävällä pienellä kalliolla. Teos on noin 1,7 metriä korkea. Teoksen hahmo seisoo katse kohti koulua. Kaukaa katsottuna teos näyttää perinteiseltä ihmishahmoiselta veistokselta, mutta teosta lähestyttäessä sen yksityiskohdat paljastuvat; pinta näyttää keskeneräiseltä ja hahmon pinnalla on joukko kaivinkoneita ja maansiirtokoneita rakentamassa – tai purkamassa – hahmoa. Taiteilijan lähtökohtana on ollut ajatus ihmisen taipumuksesta itsensä ja ympäristönsä muokkaamiseen. Veistos kuuluu Helsingin taidemuseon kokoelmaan.
Julkisen taiteen kokoelma Akseli Leinonen: Ecology Stone, 2020. Mall of Tripla, Keski-Pasila. © HAM/Sonja Hyytiäinen Taidetta voi kohdata eri puolilla Helsinkiä: kaupungin puistoissa, kaduilla ja aukioilla on lähes 300 kaupungin kokoelmaan kuuluvaa julkisen tilan taideteosta. Puolijulkisissa kaupungin sisätiloissa, kuten kouluissa, päiväkodeissa ja kirjastoissa, on myös yli 200 rakennuksiin varta vasten suunniteltua julkisen taiteen teosta. Lisäksi HAM on tallettanut 2500 kokoelmateosta kaupungin julkisiin rakennuksiin. HAM hallinnoi kaupungin taidekokoelmaa ja huolehtii kaupungin historiallisesti merkittävästä ja jatkuvasti kasvavasta julkisen taiteen kokoelmasta. HAM toimii taideasiantuntijana, kun kaupungin kokoelmaan tilataan uutta julkista taidetta. Julkisen taiteen teokset löytyvät HAMin julkisen taiteen kartalta. Tutustu teoksiin Miksi julkista taidetta Tatu Tuominen: Satujen palatsit, 2020, Suursuon päiväkoti, Maunula. © Patrik Rastenberger HAM kuratoi julkiseen tilaan nykytaidetta, joka heijastelee aikamme maailmaa ja sen ilmiöitä mutta käsittelee myös ajattomia ja universaaleja kysymyksiä. Julkinen taide rakentaa kaunista, kiinnostavaa ja keskustelua herättävää kaupunkia. Julkisessa tilassa taide tulee lähelle ihmisten arkea ja mahdollistaa taiteen kohtaamisen tasapuolisesti kaikille. Julkisen taiteen teokset lisäävät rakennetun ympäristön viihtyisyyttä ja vahvistavat asukkaiden paikallisidentiteettiä ja -ylpeyttä. Kouluissa, päiväkodeissa ja muissa kaupungin tiloissa taideteokset toimivat osana kuvataidekasvatusta. Julkinen taide lisää myös Helsingin vetovoimaa kansainvälisenä kulttuuri- ja kuvataidekaupunkina. Alicja Kwade: Big Be-Hide, 2021. Parrulaituri, Kalasatama. © HAM/Maija Toivanen Miten julkista taidetta hankitaan Valtaosa Helsingin julkisesta taiteesta rahoitetaan nykyään taiteen prosenttiperiaatteen avulla. Prosenttiperiaate tarkoittaa sitä, että julkisten rakennushankkeiden budjetista varataan osuus taiteelle. Kaupungin julkisiin rakennuksiin, puistoihin ja aukioille tilataan uusia, näihin kohteisiin ja paikkoihin varta vasten suunniteltavia taideteoksia. HAM toimii hankkeissa taideasiantuntijana ja kuraattorina sekä koordinoi taiteilijan, tilaajan, suunnittelijoiden ja tilojen käyttäjien yhteistyötä. Teosten valmistuttua HAM liittää ne kaupungin taidekokoelmaan. Jacob Dahlgren: Early One Morning, Eternity Sculpture, 2019. Kalasatama. © HAM/Maija Toivanen Helsingin aluerakentamisessa ja kaupunkiuudistusalueilla prosenttiperiaate toteutuu rakennuttajilta kerättävänä taiderahana, joka on kerrosneliökohtainen ja rakennusoikeuden määrään sidottu. Esimerkiksi Kalasatamassa on toteutettu vuodesta 2014 lähtien mittavaa julkisen taiteen ohjelmaa, joka jatkuu 2030-luvulle. Pearla Pigao: Discoterium, 2021. Vuosaaren lukio. © HAM/Maija Toivanen Helsinki on noudattanut taiteen prosenttiperiaatetta vuodesta 1991. Prosenttiperiaatepäätöksellä kaupungit ja muut julkisyhteisöt osoittavat sitoutuvansa taiteen ja laadukkaan rakennetun ympäristön edistämiseen. Vilkkaan rakennustoiminnan ansiosta Helsinki on Suomen suurin ja kansainvälisessäkin mittakaavassa merkittävä julkisen taiteen tilaaja. Otto Karvonen: Kaupungin juuret, 2013. Kampin metroasema. © HAM/Maija Toivanen Taidemuseo tilaa vuosittain kokoelmaan muutamia teoksia myös erillisellä määrärahalla, jota ei ole sidottu rakennushankkeisiin. Tästä määrärahasta kustannetaan myös julkisen taiteen konservointia ja korjauksia. Määräraha vahvistaa julkisen taiteen alueellista tasa-arvoisuutta, sillä se mahdollistaa teosten hankkimisen myös sellaisille kaupungin alueille, joilla ei ole kaupungin rakentamishankkeita eikä siten rakentamiseen liittyvää taiteen prosenttirahoitusta. Pekka Kauhanen: Talvisodan kansallinen muistomerkki, 2017. Kasarmitori. © HAM/Maija Toivanen Julkista taidetta saadaan kaupunkiin myös lahjoituksina. Koska lahjoitukset liitetään Helsingin taidekokoelmaan, HAM arvioi lahjoitusehdotuksia osana kokoelmapolitiikkaansa, samoilla taiteellisen korkeatasoisuuden ja ylläpitoon liittyvillä kriteereillä kuin muitakin kokoelmahankintoja. Kaupunkiympäristön toimiala arvioi lahjoitusehdotuksia mm. sijoituspaikan sekä teknisten ja muiden käytännön seikkojen näkökulmista. Kaupunki edellyttää lisäksi lahjoittajatahon sitoutumista kaikkien lahjoitushankkeeseen liittyvien kulujen kattamiseen. Eila Hiltunen: Sibelius-monumentti ”Passio Musicae”, 1967. © HAM/Yehia Eweis Valtaosa Helsingin historiallisista julkisista taideteoksista on aikoinaan lahjoitettu kaupungille. Kaupunki ei kustanna henkilömuistomerkkejä, mutta on saanut valtion lahjoituksina mm. kaikki Suomen presidenttien muistomerkit ja Paavo Nurmen patsaan. Myös Sibelius-monumentti, Kolme seppää, ja uudemmista teoksista esimerkiksi Talvisodan kansallinen muistomerkki on saatu lahjoituksina. Taiteilijavalinta Tiina Raitanen: Luettelo, 2022. Telakkaranta, Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) edusta. © HAM/Kirsi Halkola HAM valitsee taiteilijat julkisen taiteen projekteihin kutsuperiaatteella. Kuratoinnin lähtökohtana on paikka ja konteksti, johon uusi julkisen taiteen teos tulee. Taiteilijavalinnasta keskustellaan kunkin hankkeen työryhmässä, joka koostuu HAMin taideasiantuntijasta, rakennushankkeen johdosta, suunnittelijoista ja käyttäjien edustajista. Taiteilijavalinnoissa, kuratoinnissa ja julkisen taiteen prosesseissa taustalla on HAMin kokoelmapoliittinen ohjelma. Kokoelmapolitiikka on pitkän tähtäimen suunnitelma museon tavoitteista, painopisteistä ja kehittämistoimista. Se avaa tarkemmin sitä, millä perusteella uusia teoksia hankitaan, säilytetään, esitetään, konservoidaan ja dokumentoidaan, ja millaista tutkimusta niistä tehdään.Kutsumme taiteilijat kuhunkin julkisen taiteen hankkeeseen. Mahdollisista taidekilpailuista ja portfoliohauista tiedotamme erikseen. Jos haluat lähettää meille teosehdotuksen tai portfoliosi, toimitathan sen osoitteeseen ham.julkinentaide@hamhelsinki.fi. Toivomme yhteydenottoja vain sähköpostitse. Emme valitettavasti pysty antamaan ehdotuksista palautetta, mutta otamme yhteyttä, mikäli haluamme lisätietoa.
Senaatintorin luoteiskulman muistomedaljonki on sijoitettu sille paikalle, jolla Ulrika Eleonoran kirkko ennen sijaitsi. Punagraniittinen, kirkon kohokuvana esittävä medaljonki on erotettu ympäröivästä kiveyksestä tummalla reunuksella. Reliefin alareunassa kiertää kehämäisesti teksti ”Ulrika Eleonora kirkko / kyrkan”. Vasemmanpuoleisella sivustalla lukee ”Tällä paikalla oli 1727-1827 Helsingin kolmas kirkko”, oikealla puolestaan ”Här stod den tredje kyrkan i Helsingfors”. Ulrika Eleonoran kirkko rakennettiin vuosina 1724-27 ja se oli kolmas torilla sijainnut kirkko. Rakennusmestarina toimi Anders Hackenberg todennäköisesti Tukholmasta hankittujen piirustusten pohjalta. Suomi oli tuolloin osa Ruotsin kuningaskuntaa. Kirkko oli tasavartisen ristin muotoinen ja sen ristisivarsia kattoivat mansardikatot. Punamullatun puukirkon ristikeskuksesta kohosi korkea, laterniinirakennelmaan päättyvä torni, jota komistivat auringon ja kuun kuvat. Kirkon nimeämistä kuningattaren mukaan ehdotti kuoriseinän koristelun kustantanut Pormestari Abraham Wetter. Kun Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan ja Helsinki julistettiin autonomisen Suomen suurruhtinaskunnan pääkaupungiksi 1812, aloitettiin ruotsinvallanaikaisen keskustorin laajentaminen uuden pääkaupungin tarpeisiin: satavuotias Ulrika Eleonoran kirkko, 1640-luvulta torin reunassa toiminut hautausmaa, päävartion rakennus sekä melko uusi raatihuone saivat väistyä arkkitehti C.L. Engelin suunnitteleman monumentaaliaukion tieltä. Näin alkoivat muodostua Senaatintori ja Helsingin empire-keskusta. Ulrikankirkko oli kärsinyt huolimattoman rakennus- ja korjaustyön aiheuttamista vaurioista ja erityisesti vuotavasta katosta. Ennen purkamista kirkon hirret huutokaupattiin 27.2.1827 ja osa niistä päätyi mm. Cronholmin talon runkohirsiksi. Ulrika Eleonoran kirkon kolehtihaavit, saarnastuolia koristaneet enkelit sekä ns. kuninkaanpenkin puinen kruunu kuuluvat Kaupunginmuseon kokoelmiin. Senaatintorin luoteiskulmassa olevan medaljongin kirkon muistolle laati Gunnar Finne ja se sijoitettiin paikalleen vuonna 1937. Muistomedaljonki ei kuulu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.
Taiteilija Raimo Saarisen väliaikainen teos Keksitty menneisyys tuo Kalasataman Englantilaisaukiolle veistoksellisia raunioita, jotka kasvillisuus on vallannut. Ajan runtelemilta näyttävät rakennelmat ovat rapattua ja maalattua kevytsoraharkkoa. Modernin ajan rakennusmateriaalit kohtaavat teoksessa ajan kulun. Teoksessa kasvaa lajeja eri mantereilta. Yhdet rauniot kasvavat kuivan elinympäristön heiniä, toisissa raunioissa kukoistaa kosteikko kortteineen ja kurjenmiekkoineen. Raimo Saarisen aiemmista teoksista tutulla tavalla myös Keksitty menneisyys yhdistää kasvilajeja läheltä ja kaukaa. Saarisen mukaan ”aistillisesti ja intuitiivisesti” valikoituneessa lajikirjossa on muun muassa tunturipaju, eteläamerikkalainen puu apinan palapeli ja Pohjois-Amerikan koillisosista peräisin oleva samettisumakki. Kasvillisuus elää ja muuttuu kasvukauden mukana ja tuo teokseen kasvuun, kukoistukseen ja lakastumiseen liittyvät ajalliset ulottuvuudet. Siten ei vain teoksen rakennustaide vaan myös kasvillisuus kokee nykyisyyden, tulevaisuuden ja menneisyyden. Teoksen muotokieleen ja kirkkaaseen värimaailmaan Saarinen kertoo saaneensa vaikutteita Meksikosta, jossa hän oli pystyttämässä näyttelyä aloittaessaan teoksen suunnittelemisen. Tutustuttuaan Kalasataman alueeseen ja kulttuurihistoriaan Saarinen löysi samaa väripalettia vanhojen veneiden kirkkaista, lohkeilevista maalipinnoista. ”Minua kiehtoo, miten visuaaliset ratkaisut kaupunkiympäristössä voivat olla pienten sattumien summa. Rakennustaiteen väripaletti voi jollakin alueella olla yksittäisen päätöksen tulosta ja sitten väripaletin käyttöä jatketaan, aina perinteen ja lopulta kulttuurin muodostumiseen saakka.” Teos on luonteeltaan väliaikainen ja se kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.
Inma Herrera: They change their body into spirit Alkaa30.09.2023Päättyy12.11.2023 Aineen olomuotoja määrittävä hauras lanka tanssii valtavassa tilassa. Geologia, kemia, fysiikka, metallurgia ja alkemia – kaikki kohtaavat yhteisessä polttopisteessä. Ne pyrkivät ratkaisemaan aineen ja sen muodonmuutosten arvoituksia näennäisen erilaisista ja humanistisista näkökulmista. Inma Herrera, 2023. Siirtymämetallien ryhmään kuuluva kupari ylittää roolinsa muunakin kuin vain hivenaineena, joka ylläpitää ihmiskehon tasapainoa. Se on yksi ensimmäisistä metalleista, joita ihminen on hyödyntänyt työkaluissa ja käyttöesineissä. Nykyään kupari palvelee meitä sähkön johtimena ja vesijohtojärjestelmissä. Inma Herreran näyttely They change their body into spirit (Ne muuttavat kehonsa hengeksi) vie katsojan tutkimusmatkalle tämän elementin monipuoliseen olemukseen. Kiehtovassa dialogissa vesi ja tuli kietoutuvat sulamisen, kiteytymisen ja kiinteytymisen prosesseissa. Malmin, johtojen, levyjen, tankojen, alustojen, stalaktiittien, putkien ja kemiallisten yhdisteiden avulla Herrera kohtaa aineen olomuotoja, jotka huojuvat ihmistieteiden kontrolloimien alueiden ja olemassa olevien luovien elämänvoimien selittämättömien mysteerien välillä. Inma Herrera (Madrid, Espanja) on Helsingissä työskentelevä taiteilija, joka käyttää ilmaisukielenään taidegrafiikkaa. Herreralle myönnettiin vuonna 2020 Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinto. Hän oli Real Academia de España en Roman residenssitaiteilija vuosina 2017–2018. Herrera analysoi ja purkaa taidegrafiikan syntaksia installaatioissaan, joissa hän yhdistää taidegrafiikkaa, kuvanveistoa ja videoita luoden samalla käsitteellisiä ja materiaalisia yhteyksiä. Näyttelyn toteutumista ovat tukeneet AC/E, Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Boliden (Harjavalta/Kevitsa), Helsingin Rauta Oy, Koskensaari Oy ja Varnia Oy. Erityiskiitokset Espanjan suurlähetystölle. inma-herrera.com HAM gallerian näyttelyt vuonna 2023 ovat saaneet tukea Museovirastolta.
Gustaf Nyströmin suunnittelema Kansallisarkiston (aik. Valtionarkiston) rakennus valmistui vuonna 1889. Klassistisen julkisivun yläreunan eli attikan veistosryhmän Kolme Geniusta suunnitteli C.E. Sjöstrand. Veistokset eivät kuulu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin. Veistosryhmän kolme naisfiguuria symbolisoivat rakennuksen käyttötarkoitusta. Kuvattuina ovat keskellä Suomi, joka erottuu seisovana hahmona. Reunafiguurit symboloivat historiantutkimusta ja historiankirjoitusta. Historiantutkimuksen jumalatar on syventynyt tutkimustyöhön ja kumartunut kirjansa ylitse. Historiankirjoitus puolestaan on ojentanut kätensä vastaanottamaan hänelle ojennetut tiedot. Veistosryhmä valmistui 1889 nousevan suomenmielisyyden saattelemana. Rakennuksen funktio ja veistosryhmän symboliikka oli tärkeää juuriaan ja alkusuomalaisuutta etsivälle kansalle. Nykyinen veistosryhmä on Johannes Haapasalon laatima jäljennös Sjöstrandin alkuperäismallista. Rakennus kärsi tuntuvia vaurioita helmikuun suurpommituksissa 1944. Aukiolle putosi pommi helmikuun 26.-27. välisenä yönä, jolloin mm. keskimmäinen patsas menetti päänsä.
Haagan ala-asteen koulun uudisrakennus on saanut teoksen Hanna Råstilta, Puotilan ala-asteen koulun uudisrakennus teokset Nayab Ikramilta ja Verkkosaaren päiväkoti teoskokonaisuuden Jussi Juuriselta. Historian ja ajan eri kerrostumat yhdistyvät Hanna Råstin kuvakollaasiteoksessa Ajanlasku. Teos on sijoitettu Pohjois-Haagan ala-asteen ulkokatokseen. Teoksessa lapsuuden muistot yhdistyvät historian aikakausiin ja kertomatta jääneisiin tapahtumiin. Råst on tutkinut arkistoista löytyneitä kuvia ja piirroksia ja koonnut ne kollaasiksi, joka kurottaa maailmanhistorian eri aikakausille. Taiteilija toivoo teoksen herättävän oppilaiden uteliaisuuden ja kiinnostuksen historiaan, aikaan ja geologiaan. Teos on sijoitettu siten, että se näkyy vain, jos seisoo ala-asteen katoksen alla. Piilossa olevaan teokseen liittyy ajatus löytämisestä ja myös jatkuvasti löytyvästä tiedosta, joka muokkaa historian kertomuksiamme. Teos jatkaa teemoja, joita Råst on käsitellyt laajemminkin taiteellisessa työskentelyssään. Nayab Ikram, Symbioosi, 2022. © HAM/Sonja Hyytiäinen Puotilan ala-asteen koulun uudisrakennukseen on valmistunut valokuvaaja ja taiteilija Nayab Ikramin valokuvasarja Symbioosi. Seitsemässä valokuvassa kädet ja niihin kiinnittyneet materiaalit asettuvat symbioottiseen suhteeseen keskenään, leikin ja rinnakkaiselon merkeissä. Taiteilijan mukaan kädet viittaavat yhteyteen ja sen kaipuuseen, välittämiseen ja huolenpitoon. Teos kutsuu pohtimaan yhdessäoloa, leikin käsitettä sekä leikissä syntyviä toimijuuksia, rooleja ja sääntöjä. Osa teoksesta on parhaillaan nähtävissä HAMin Jaettu tila -näyttelyssä. Ahvenanmaalainen Nayab Ikram työskentelee kulttuuri-identiteetin ja identiteettien muodostumiseen liittyvien käsitteiden parissa välineinään valokuva, video ja installaatio. Jussi Juurinen: Toisin toistaminen, 2023. © HAM/Kirsi Halkola Kuvataiteilija Jussi Juurisen teoskokonaisuus Toisin toistaminen on valmistunut juuri avattuun Verkkosaaren päiväkotiin. Kolmiosainen teos ottaa haltuun kolme valokuilua päiväkodin eri osissa, kunkin omalla värimaailmallaan ja viivarytmityksellään. Teoksen eriväristen koivuvaneripaneelien ja rimamoduulien kolmiulotteinen pinta näyttää päivän mittaan muuntuvan auringonvalon liikkuessa. Toisto ja sarjallisuus ovat luonteenomaisia Juurisen taiteelle. Toisin toistamisessa Juurinen on halunnut taidegrafiikan työstämisen sijaan lähestyä puumateriaaleja toisin ja häivyttää painolaatan ja siitä otettavan vedoksen välistä eroa. Painokuvamainen kuvapaneelien jatkumo muodostaa kolme suurta, tapettimaista tai tekstiilimäistä kuvapintaa. Teosten rahoituksen on mahdollistanut taiteen prosenttiperiaate, jota Helsingin kaupunki noudattaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin uudis- tai korjausrakentamiskohteiden budjetista varataan osuus uuden julkisen taiteen toteuttamiseen. Viime vuosien vilkas rakentaminen on mahdollistanut taiteen tilaamisen useisiin julkisiin rakennuksiin ja ulkotiloihin eri puolille Helsinkiä. HAM Helsingin taidemuseo toimii teoshankkeissa taideasiantuntijana ja teokset liitetään osaksi Helsingin kaupungin taidekokoelmaa, jota HAM hallinnoi.
Arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren & Saarisen suunnittelema Pohjolan talo on veistoksellinen, graniittia ja vuolukiveä julkisivussaan yhdistelevä rakennus. Kotimaisten luonnonkivien käyttö sekä rikas ornamentiikka liittyvät talossa toimineiden vakuutuslaitosten – Pohjolan ja Kullervon – nimiin ja luonteeseen suomalaiskansallisina yhtiöinä. Hilda Flodinin suunnitteleman vuolukiviornamentiikan aiheet nousevat Kalevalan ohella suomalaisista kansanrunoista ja saduista sekä kotimaisesta eläin- ja kasvikunnasta. Vuonna 1901 valmistuneen rakennuksen materiaalit ja muotokielen roima huumori olivat uutta suomalaisessa arkkitehtuurissa. Hakatulla kivipinnalla ja ornamentiikan käytöllä on kuitenkin yhteys 1800 -luvun angloamerikkalaiseen, uusromaaniseen luonnonkiviarkkitehtuuriin. Toisaalta rakennus ilmentää vuosisadan vaihteen yritystä luoda oma, suomalaiskansallinen tyyli arkkitehtuuriin. Teos ei kuulu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.
HAMin historia 1885 Helsingin kaupungin taidekokoelma sai alkunsa. Kaupunginvaltuusto vastaanotti Walter Runebergin veistämän runoilija Johan Ludvig Runebergin muistopatsaan. 1954 Kaupunginhallituksen alainen kuvataidetoimikunta perustettiin ja se koostui luottamusmiehistä sekä kuvataiteilijoista. 1966 Kaupunginkansliaan palkattiin taideasiainsihteeri, joka toimi mm. Kluuvin gallerian intendenttinä ja kaupungin taidekokoelman hoitajana. 1967 Helsingin kaupunki osti Meilahden kartanon eli Villa Bredablickin kantatilan rakennukset ja kivirakennus päätettiin varata taidemuseon tarpeisiin. Taideteoskomitea esitti, että tilalle suunniteltaisiin taidekeskus. 1968 Kluuvin galleria avattiin Unioninkadulla. 1972 Kaupunginvaltuusto päätti ottaa Bäcksbackan lahjoituksen vastaan. Meilahden kartanon vanhan kivirakennuksen korjaustyöt valmistuivat ja avautuivat yleisölle. 1973 Suunnitelmat Meilahden museon rakentamisesta aloitettiin, jotta Bäcksbackan lahjoittamalle kokoelmalle saataisiin asianmukaiset näyttelytilat. 1975 Meilahden museon rakentaminen aloitettiin. 1976 Kokoelma Bäcksbacka siirtyi lopullisesti kaupungin omistukseen, kun Meilahden taidemuseo avattiin. 1979 Kaupungin taidekokoelma liitettiin kulttuuriasiainkeskukseen ja taidekokoelmien nimi muutettiin Kaupungin taidemuseoksi. 1985 Meilahden kartanon kivirakennus kunnostettiin konservointilaitokseksi. 1998 Taidemuseo aloitti itsenäisenä virastona. 1999 Uudet näyttelytilat avattiin Tennispalatsissa. 1999 Kluuvin gallerian peruskorjaus valmistui. 2012 Toiminta Meilahden museorakennuksessa päättyi. 2015 Kluuvin gallerian toiminta Unioninkadun tiloissa päättyi. 2015 25.9. uudistunut HAM avataan Tennispalatsissa. 2022Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona 16.11. kaupungin taidemuseon toiminnan ja henkilöstön siirtämisen HAM Helsingin taidemuseosäätiöön 1.1.2023 alkaen.
Helsingin kaupungin rakennusvirasto tilasi Jukka Tuomiselta (s. 1958) teoksen uudelleen rakennetulle Kasarmitorille. Silmä- niminen teos on toteutettu torin länsilaitaan, paikalle jossa on ennen sijainnut kaivo. Tuomisen teos nivoutuu mielenkiintoisesti alueen historiaan: vedestä vaikutteita imenyt teos muodostuu ympyränmuotoisesta haponkestävästä teräksestä valmistetusta levystä, joka on upotettu torin kiveyksen pintaan. Levyyn muodostuvasta kahdesta kehästä ulommainen mukailee kiveyksen pinnan rakennetta. Sisin kehä on sileää harjattua terästä. Levyn pinnassa erottuu kahden veden pintaan osuvan vesipisaran muodostamien kehien laajeneva liike. Auringonvalo korostaa teoksessa syntyvää veden vaikutelmaa. Sileäksi harjattu teräspinta muistuttaa tyynen veden heijastavaa pintaa. Silmä hohtaa kirkkaana ilta- ja yövalaistuksessa. Talvella muun torin ja ympäristön peittyessä lumivaippaan teos erottuu sulatettuna ja valaistuna. Taiteilija luonnehtii teostaan urbaaniksi ympäristötaiteeksi. Hän on kuvaillut teosta seuraavasti: ”Teoksen idea on reagoida ja elää vuorokauden rytmin sekä vuoden säävaihtelujen muutoksien mukaan. Pinnan alla oleva lämmitysjärjestelmä haihduttaa teräspinnan lumettomaksi saarekkeeksi talviaikaan, jolloin Kasarmitorin nimenomainen alue jätetään auraamatta. Valaistus ohjataan valotekniikalla, joka rajautuu teoksen ympyrämuotoon, hämärässä se erottuu hohtavana silmäkkeenä. Muodoltaan ’Silmä’ on eräänlainen maanpinnalla oleva reliefi, jossa ympäröivän noppakiveyksen suomumainen muoto jatkuu saumattomasti teoksen sisään. Materiaalina on hiekkavalumenetelmällä valettu haponkestävä teräs joka visuaaliselta ilmeeltään kuvastaa veden vaikutelmaa ja sen peilaavuutta. Teoksen voi mieltää osana ympäristöään kuten vesilammikon sateen jälkeen, sen joko huomaa tai sen voi ohittaa… Muodoltaan ja toiminnaltaan se on eräänlainen näköispatsas vedelle ja sijoittuuhan se täsmälleen vanhan torikaivon paikalle.” Kasarmitorilla oli 1800-luvulla yleinen kaupunkikaivo. Sen ympärille rakennettiin tiilistä muurattu pyöreä kupolikattoinen kaivorakennus 1830-luvun lopulla. Kasarmitorin kaivo suljettiin terveyslautakunnan suosituksesta 1889. Tämän kaivon paikalla on nyt Jukka Tuomisen Silmä-teos. Teos on toteutettu prosenttirahaperiaatteella ja se kuuluu Helsingin kaupunginmuseon kokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi.