Hyppää sisältöön
© Kuva: Kati Rapia: Yökonsertti välinevarastossa, 2023. Kuva: HAM/Viljami Annanolli

Yökonsertti välinevarastossa

Taiteilija Kati Rapia

Gunillantie 12, 00870 Helsinki

Sisätilateos

Teos on rajoitetusti nähtävillä, vain tilojen käyttäjille.

Kati Rapian reliefi Yökonsertti välinevarastossa sijaitsee Tahvonlahden koulun portaikossa. Koulun liikuntapainotteisuutta mukaillen teos kutsuu liikkumaan ja leikkiin: aivan kuin urheiluvälinevaraston esineet olisivat heränneet eloon ja puhjenneet laulamaan. Kollaasimaisesta, alumiinikomposiitista valmistetusta teoksesta löytyy puolapuita, palloja, erinäisiä kasoja, patjoja ja hyppypukkeja. Rapian mukaan mielikuvitus on lapsen lähin ympäristö, eikä esineiden tarvitse siksi aina määrittyä ilmeisen käyttötarkoituksensa vaan käyttäjänsä ja katsojansa kautta. 

Kati Rapia (s. 1972) on kuvataiteilija, sarjakuvapiirtäjä, käsikirjoittaja, valokuvaaja ja kuvittaja. Hän valmistui Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen osastolta 2003. Rapia on pitkään tutkinut ihmisen tekemiä tahattomia asetelmia, kasoja, röykkiöitä ja pinoja ja tuonut visuaalisia muistoja niistä taiteelliseen työskentelyynsä. Rapian teokset mukailevat barokin asetelmamaalauksia, kuitenkin uudistavalla ja omintakeisella otteella. Rapia sai sarjakuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2018. 

Teos kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi ja kuratoi.

Kartalla

Hae