Hyppää sisältöön
Pekka Jylhä: Lähde / UKK-muistomerkki, 2000. © Kuva: HAM Helsingin taidemuseo / Maija Toivanen

Lähde / UKK-monumentti

Tekijä Pekka Jylhä

Hakasalmen puisto, Töölö, Helsinki

Urho Kaleva Kekkonen (1900-86) valittiin Suomen tasavallan presidentiksi vuonna 1956 ja hän hallitsi maata 1980-luvun alkuun saakka. Presidentti Kekkonen kuoli 1986.

Taiteilija Pekka Jylhä (s. 1955) voitti UKK-monumentista järjestetyn kilpailun 1997 ja hänet valittiin muistomerkin tekijäksi. Taiteilija kuvaa teoksensa syntyvaiheita seuraavasti: ”Teos syntyi luontokokemuksesta; tunteesta, jonka kokee, kun on vaaran laella, meren äärellä tai lähteen reunalla. Korkeamman läsnäolosta, jostakin suuremmasta, jossa voi eheytyä ja jossa on hyvä olla”.

Hakasalmen puistoon, Finlandia-talon viereen sijoitettu ympäristöteos koostuu pisaran muotoisesta lähteestä, välkehtivästä vedestä ja pronssisista käsistä. Taustalla olevassa kalliossa on kohokirjaimin teksti ”URHO KEKKONEN”. Presidentin elinvuodet 1900-1986 on kaiverrettu maassa olevaan kiveen. Nimikiven viereen taiteilija on istuttanut ruusupensaan, joka on peräisin presidentti Kekkosen syntymäkodin pihalta Kainuusta.

Lähteen reunalla olevien kahdeksan metriä korkeiden pylväiden päissä on neljä pronssista kättä. Taiteilijan mukaan kädet vertautuvat presidentti Kekkoseen, joka ajatteli ja ilmaisi itseään käsiensä kautta. Hän kirjoitti kaiken käsin, myös kuuluisat myllykirjeensä. Veden alta valaistu allas on haponkestävää terästä. Sen pinta-ala on yli 60 neliömetriä ja syvyys noin metri. Kiertoveden ja lämmityksen ansiosta Lähde pysyy sulana myös talvella.

Teoskokonaisuus julkistettiin presidentti Kekkosen syntymän satavuotispäivänä 3.9.2000 presidentti Tarja Halosen ja kutsuvieraiden läsnäollessa. Teos kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hallinnoi ja kuratoi.

Lue lisää..

Kartalla

Hae