Hyppää sisältöön

Antti Tolvi: Sävellys uruille ja tauolle

Uuden taiteen tilan toinen näyttely herättelee pohtimaan aikaa ja kuuntelemista. Antti Tolvin (2.1977) pysähtymään kutsuva teos koostuu äänestä, valosta ja matalataajuudella värähtelevistä sängyistä.

Alkaa

25.09.2026

Päättyy

10.01.2027

Astu sisään, asetu makuulle ja hidasta.

Sävellys uruille ja tauolle on installaatio ja samaan aikaan pitkäkestoinen esitys, joka alkaa näyttelyn avautuessa ja päättyy sen sulkeutuessa.

Teoksen ääni, valo ja matalataajuudella värähtelevät sängyt luovat hitaasti elävän ja muuntuvan kokonaistaideteoksen. Yhtäjaksoinen ääni syntyy Tolvin rakentamista väinönputkiuruista, jotka vaimenevat seitsemän kertaa näyttelyn aikana. Tauot antavat tilaa Tolvin säveltämille performansseille, jotka hän esittää yhdessä muiden muusikoiden kanssa.

Tolvi on äänitaiteilija ja esiintyjä, jonka tausta on kokeellisessa musiikissa. Taiteilijaa kiinnostavat pitkäkestoiset esitykset, jotka venyttävät käsityksiämme ajasta. Yli kolme kuukautta kestävän teoksen kokeminen alusta loppuun ei ole mahdollista. Sen sijaan voimme rauhoittua ja pysähtyä sen äärelle tietyksi, ainutlaatuiseksi hetkeksi.

Antti Tolvi. Kuva: Katri Naukkarinen

Uuden taiteen tila on HAMin uusi, monimuotoisen, innovatiivisen kuvataiteen esiintuoja ja uudenlaisten näyttelykonseptien näyttämö. Tila tarjoaa – kehoon ja mieleen vaikuttaen – kiehtovia kohtaamisia taiteen ja taiteilijoiden kanssa. Tilan ensimmäisessä avoimessa haussa keskityttiin suunnitelmiin, joissa näyttelyä elävöitetään esityksellisin, yleisöä osallistavin keinoin, ja jotka sisältävät performatiivisen elementin.

Näyttelyn kuratoi HAMin kuraattori Milja Liimatainen.

Tapahtumat

Uuden taiteen tila 2026–2027

Kolme ensimmäistä Uuden taiteen tilaan valittua ovat:

Uuden taiteen tilan kuraattoreina toimivat HAMin kuraattorit.

Hae