Ellen Thesleff – Minä maalaan kuin jumala Ellen Thesleff (1869–1954) on Suomen kultakauden valovoimaisimpia taiteilijoita. Hän oli maamme ensimmäisiä symbolisteja ja ekspressionisteja – värin, valon ja liikkeen kuvaamisen mestari. Thesleff oli tunnustettu taiteilija jo elinaikanaan. Hän oli kosmopoliitti, joka oli kotonaan niin Suomessa, Pariisissa kuin Firenzessä. Taidemaailman kansainvälinen verkosto oli hänelle turvapaikka, Suomessa tärkeä paikka oli kesäateljee Casa Bianca Ruoveden Muroleessa. Alkaa26.04.2019Päättyy26.01.2020 Ellen Thesleff: Thyra Elisabeth, 1892. Kuva: HAM/Hanna Kukorelli Thesleff uudisti värimaalausta, verkostoitui aktiivisesti eurooppalaisen taide-elämän toimijoiden kanssa, uudisti suomalaisen puugrafiikan ilmaisutapaa ja lähentyi uransa viimeisinä vuosina myös abstraktia ilmaisua. Näyttelynäkymä. Kuva: HAM/Sonja Hyytiäinen Thesleff oli poikkeuksellisen vahva ja itsenäinen nainen, joka tiesi jo varhain haluavansa maalariksi. Hän aloitti taideopintonsa 15-vuotiaana Suomessa ja jatkoi niitä Pariisissa. Varmana tekemisestään hän vertasi itseään taiteen miesneroihin Leonardo da Vinciin ja Michelangeloon. Hänen tapansa maalata oli aikalaisille, ja on yhä, huomiota herättävää, itsevarmaa ja vapaata. Näyttelynäkymä. Kuva: HAM/Anna Taival Näyttelyn on kuratoinut taidehistorioitsija Hanna-Reetta Schreck. HAMissa esillä juuri nyt Ars Fennica 2025 24.10.2025 – 29.03.2026 Marguerite Humeau: Soihdut 21.11.2025 – 15.03.2026 Tove Jansson -galleria: Taiteilijaperhe Jansson 13.02.2026 – 10.01.2027 Petri Ala-Maunus ja Mauno Markkula: Palava taivas 13.03.2026 – 31.01.2027 Magdalena Abakanowicz: Rajojen ylittäjä 06.05.2026 – 30.08.2026 KOKIMO: Tablescape 29.05.2026 – 23.08.2026 Leena Luostarinen: Sopeutumaton 09.10.2026 – 04.04.2027 Emma Talbot 09.10.2026 – 04.04.2027