Jenni Rahkonen: Rotan onni Jenni Rahkonen tuo HAM gallerian näyttelyynsä muun muassa puusta ja silikonista valmistettuja esineitä sekä itse tehdylle paperille vedostettua grafiikkaa. Alkaa17.05.2025Päättyy06.07.2025 kuva taiteilijan työhuoneelta. kuva: jenni rahkonen. Teosten pitkällä aikavälillä haalitut ja kerätyt materiaalit kantavat usein mukanaan ehdotuksia, joita seurata tai joiden kustannuksella pilailla. Suuri osa työskentelystä on kokeiluiden tekemistä ja mahdollisuuksien kartoittamista. Tekeminen ruokkii itseään, siitä muodostuu liike, joka milloin ontuu, milloin liitää. Aavistusten yllyttämänä alkanut työ kytkeytyy tiiviisti tilan ja materiaalien luonteen tarkkailuun. Muistot kehontuntemuksista saavat eläytymään esiin nouseviin ilmiöihin ja määrittävät mihintarkentaa. Pyrkimys on kulkea maastossa, joka vasta muotoutuu, luoda tilaa määrittelemättömälle, katsoa tarkkaan, sulautua aistien kautta maailmaan. Jenni Rahkonen on Helsingissä asuva ja työskentelevä taiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2021. Hänellä on ollut näyttelyitä esimerkiksi Sinnessä (2023) ja Galleria Huudossa (2021) Helsingissä. jennirahkonen.weebly.com Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 16.5.2025 klo 17–19, tervetuloa! Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus. Vuonna 2025 kaikkia HAM gallerian näyttelyitä tukee Museovirasto. Näyttelynäkymiä Kuvat: HAM / Sonja Hyytiäinen Muut näyttelyt Bambi Forever! 08.03.2024 – 26.10.2025 Vapaa 90 25.04.2025 – 04.01.2026 Tove Jansson: Freskot ja Taikurinhattu 25.04.2025 – 04.01.2026 Emma Luukkala: Yöpyykki 20.09.2025 – 09.11.2025 Ars Fennica 2025 24.10.2025 – 29.03.2026 Marguerite Humeau: Soihdut 21.11.2025 – 15.03.2026 Tove Jansson -galleria 13.02.2026 – 24.01.2027 Petri Ala-Maunus ja Mauno Markkula 13.03.2026 – 31.01.2027 Magdalena Abakanowicz 06.05.2026 – 30.08.2026 KOKIMO: Tablespace 01.06.2026 – 31.08.2026