Hyppää sisältöön
Bertel Nilsson: Kalastava karhu, 1916. © Kuva: HAM Helsingin taidemuseo / Maija Toivanen

Kalastava karhu

Taiteilija Bertel Nilsson

Iso Puistotie, Kaivopuisto, Helsinki

Vuonna 1915 julistettiin kilpailu julkisten veistosten löytämiseksi Helsingin kaupungin kaunistukseksi. Kilpailussa oli kolme sarjaa; tavoitteena oli saada veistokset Pitkänsillan päihin, Kaivopuistoon ja Eiran puistikkoon. Pitkällesillalle veistoksia ei saatu. Toisen ja kolmannen sarjan voitti Viktor Jansson, mutta hänenkään ehdotuksiaan ei toteutettu. Kolmannen sarjan toisen palkinnon saaneen Bertel Nilssonin (1887-1939) luonnos ”Karhun kalanpyynti” sen sijaan toteutettiin, ja se sijoitettiin Kaivopuistoon vuonna 1916. Kalastava karhu on leikillisen realistinen, punagraniittinen juoma-allasveistos. Teos kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hallinnoi ja kuratoi.

Kartalla

Hae