HAMin historia 1885 Helsingin kaupungin taidekokoelma sai alkunsa. Kaupunginvaltuusto vastaanotti Walter Runebergin veistämän runoilija Johan Ludvig Runebergin muistopatsaan. 1954 Kaupunginhallituksen alainen kuvataidetoimikunta perustettiin ja se koostui luottamusmiehistä sekä kuvataiteilijoista. 1966 Kaupunginkansliaan palkattiin taideasiainsihteeri, joka toimi mm. Kluuvin gallerian intendenttinä ja kaupungin taidekokoelman hoitajana. 1967 Helsingin kaupunki osti Meilahden kartanon eli Villa Bredablickin kantatilan rakennukset ja kivirakennus päätettiin varata taidemuseon tarpeisiin. Taideteoskomitea esitti, että tilalle suunniteltaisiin taidekeskus. 1968 Kluuvin galleria avattiin Unioninkadulla. 1972 Kaupunginvaltuusto päätti ottaa Bäcksbackan lahjoituksen vastaan. Meilahden kartanon vanhan kivirakennuksen korjaustyöt valmistuivat ja avautuivat yleisölle. 1973 Suunnitelmat Meilahden museon rakentamisesta aloitettiin, jotta Bäcksbackan lahjoittamalle kokoelmalle saataisiin asianmukaiset näyttelytilat. 1975 Meilahden museon rakentaminen aloitettiin. 1976 Kokoelma Bäcksbacka siirtyi lopullisesti kaupungin omistukseen, kun Meilahden taidemuseo avattiin. 1979 Kaupungin taidekokoelma liitettiin kulttuuriasiainkeskukseen ja taidekokoelmien nimi muutettiin Kaupungin taidemuseoksi. 1985 Meilahden kartanon kivirakennus kunnostettiin konservointilaitokseksi. 1998 Taidemuseo aloitti itsenäisenä virastona. 1999 Uudet näyttelytilat avattiin Tennispalatsissa. 1999 Kluuvin gallerian peruskorjaus valmistui. 2012 Toiminta Meilahden museorakennuksessa päättyi. 2015 Kluuvin gallerian toiminta Unioninkadun tiloissa päättyi. 2015 25.9. uudistunut HAM avataan Tennispalatsissa. 2022Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona 16.11. kaupungin taidemuseon toiminnan ja henkilöstön siirtämisen HAM Helsingin taidemuseosäätiöön 1.1.2023 alkaen.
Helsingin kaupungin rakennusvirasto tilasi Jukka Tuomiselta (s. 1958) teoksen uudelleen rakennetulle Kasarmitorille. Silmä- niminen teos on toteutettu torin länsilaitaan, paikalle jossa on ennen sijainnut kaivo. Tuomisen teos nivoutuu mielenkiintoisesti alueen historiaan: vedestä vaikutteita imenyt teos muodostuu ympyränmuotoisesta haponkestävästä teräksestä valmistetusta levystä, joka on upotettu torin kiveyksen pintaan. Levyyn muodostuvasta kahdesta kehästä ulommainen mukailee kiveyksen pinnan rakennetta. Sisin kehä on sileää harjattua terästä. Levyn pinnassa erottuu kahden veden pintaan osuvan vesipisaran muodostamien kehien laajeneva liike. Auringonvalo korostaa teoksessa syntyvää veden vaikutelmaa. Sileäksi harjattu teräspinta muistuttaa tyynen veden heijastavaa pintaa. Silmä hohtaa kirkkaana ilta- ja yövalaistuksessa. Talvella muun torin ja ympäristön peittyessä lumivaippaan teos erottuu sulatettuna ja valaistuna. Taiteilija luonnehtii teostaan urbaaniksi ympäristötaiteeksi. Hän on kuvaillut teosta seuraavasti: ”Teoksen idea on reagoida ja elää vuorokauden rytmin sekä vuoden säävaihtelujen muutoksien mukaan. Pinnan alla oleva lämmitysjärjestelmä haihduttaa teräspinnan lumettomaksi saarekkeeksi talviaikaan, jolloin Kasarmitorin nimenomainen alue jätetään auraamatta. Valaistus ohjataan valotekniikalla, joka rajautuu teoksen ympyrämuotoon, hämärässä se erottuu hohtavana silmäkkeenä. Muodoltaan ’Silmä’ on eräänlainen maanpinnalla oleva reliefi, jossa ympäröivän noppakiveyksen suomumainen muoto jatkuu saumattomasti teoksen sisään. Materiaalina on hiekkavalumenetelmällä valettu haponkestävä teräs joka visuaaliselta ilmeeltään kuvastaa veden vaikutelmaa ja sen peilaavuutta. Teoksen voi mieltää osana ympäristöään kuten vesilammikon sateen jälkeen, sen joko huomaa tai sen voi ohittaa… Muodoltaan ja toiminnaltaan se on eräänlainen näköispatsas vedelle ja sijoittuuhan se täsmälleen vanhan torikaivon paikalle.” Kasarmitorilla oli 1800-luvulla yleinen kaupunkikaivo. Sen ympärille rakennettiin tiilistä muurattu pyöreä kupolikattoinen kaivorakennus 1830-luvun lopulla. Kasarmitorin kaivo suljettiin terveyslautakunnan suosituksesta 1889. Tämän kaivon paikalla on nyt Jukka Tuomisen Silmä-teos. Teos on toteutettu prosenttirahaperiaatteella ja se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hallinnoi ja kuratoi.
Kun Kampintoria peruskorjattiin ja kohennettiin korkeatasoiseksi kaupunkitilaksi, sinne haluttiin myös hankkia uudenlainen taideteos. Teos tilattiin tunnetulta ruotsalaiselta kuvataiteilijalta Ernst Billgreniltä, joka juuri oli esittäytynyt suomalaisille näyttelyssään Helsingin Juhlaviikkojen taiteilijana. Kohtauspaikat koostuu kahdesta erillisestä osasta: tiilitalon muotoisesta Suuresta kohtauspaikasta, joka on varsinaisella Kampintorilla sekä Pienestä kohtauspaikasta, joka on näköetäisyyden päässä Malminkadulla. Teokseen on käytetty monia materiaaleja kuten luonnonkiveä, tiiltä, terästä, kuparia, pronssia, lehtikultaa ja keraamista mosaiikkia. Teoksesta löytyy myös pieniä pronssisia eläinhahmoja: kaksi karhua, kettu ja joutsen sekä joitakin pronssiin valettuja kannuja, lyhtyjä, renkaita ja kaksi sarvea. Ernst Billgren itse kuvailee Kohtauspaikat-teostaan näin: ”Suurten vuoristojen maissa on olemassa traditio rakentaa maastoon sopivin etäisyyksin pieniä taloja joissa väsyneet kulkijat voivat hakeutua hetkeksi turvaan ja lepoon. Kampintori on kuin laakso suurikokoisessa kaupunkimaisemassa ja Kohtauspaikkojen avulla kulkija voi orientoitua inhimillisessä mittakaavassa. Vuoristotuvat ovat kulttuurin lähetystöjä luonnossa ja Kohtauspaikat olkoon siten luonnon lähetystö Helsingin kaupungissa.” Kaupungin taidemuseo koordinoi hanketta ja rakennutti teoksen perusosat taiteilijan suunnitelmien mukaan. Billgren toi Ruotsista teokseen kuuluvat pronssiveistokset ja mosaiikkityöt. Rakennesuunnittelusta ja varsinaisesta rakennustyöstä vastasi Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Kohtauspaikat julkistettiin Kampintorilla Fredrikinkadun varressa taiteilijan läsnäollessa 13.11.1998. Teos kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hallinnoi ja kuratoi.
Katukaivojen valurautaisiin kansiin liittyvä Denise Zieglerin teos koostuu 8 muistolaatasta, jotka ovat jalkakäytävillä eri puolilla Helsingin keskustaa. Kaivon pyöreässä valurautaisessa kannessa on ohikulkijalle omistettu, lyhyt epigrammimuotoinen runo tai viesti. Lyhyet runo-viestit käsittelevät ohikulkijan tilannetta ja sijoituspaikkaa. Niiden ideana on vahvistaa jalankulkijan asemaa olennaisena ja yksilöllisenä osana kaupunkiympäristöä. ”Muistolaatat” sijaitsevat valikoiduissa paikoissa Pohjoisesplanadilla, Mannerheimintiellä, Simonkadulla, Etelärannassa, Kampintorilla ja Yliopistokadun jalkakäytävillä. Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille -teoksen on tilannut Helsingin kaupungin rakennusviraston katuosasto. Teos liittyy katuosaston katutaide-sarjaan ja se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hallinnoi ja kuratoi. Denise Ziegler on Sveitsissä syntynyt taiteilija, joka on asunut Suomessa vuodesta 1990. Hänen teoksiaan on mm. Helsingin kaupungin taidemuseossa ja Kiasmassa. Epigrammit: 1. TÄMÄ TIE VIE MUISTOMERKKIEN JA RAKENNUSTEN OHI POHJOISEEN. Mannerheiminaukio, Kiasman edessä 2. MINUT SIJOITETTIIN PUISTON LAIDALLE. OHIKULKIJA, KÄVELE KESKELLÄ TIETÄ. Pohjoisesplanadi / Kluuvinkatu, puiston laidalla 3. OLEN KAUKOLÄMMÖN KANSI, MAANALAISTEN KÄYTÄVIEN VARTIJA. Yliopistonkadulla, Porthanian edessä 4. KAUPUNGIN TAKAHUONEESSA NAUTIT NÄKYMÄSTÄ MERELLE. Eteläranta, Vanhan Kauppahallin takana 5. TÄLLÄ PAIKALLA ODOTTI NAINEN JUURI KUN PUNAINEN PAKETTIAUTO AJOI OHI. Pohjoisesplanadi / Mikonkatu, suojatien edessä puiston puolella. 6. PUNAINEN VALOUKKO SEISOO KADUN TOISELLA PUOLELLA, TÄÄLLÄ SEISON MINÄ. Mannerheimintie / Kalevankatu 7. TÄMÄ KATU VIE ALASPÄIN RAUTATIEASEMALLE, SINÄ SUUNNISTAT YLÄMÄKEEN. Simonkatu, Lasipalatsin puoleinen jalkakäytävä (kuvassa) 8. SEISOT KAMPIN AUKIOLLA, KOLMIOTA YMPÄRÖI HUMINA. Kampintori
Fazer Oy lahjoitti veistoksen Helsingin kaupungille juhlistaakseen Karl Fazerin Ranskalais-Venäläisen Konditorian 100-vuotista historiaa syyskuussa 1991. Fazerin vuonna 1891 avaama konditoria sijaitsi alun perin puutalossa Kluuvikadulla. Taiteilija Björn Weckström suunnitteli veistoksen nykyiselle paikalleen Kluuvikadun kahvilan eteen niin, että teos on tasapainoisessa yhteydessä ympäröivän rakennusmassan kanssa. Yli neljän metrin korkeuteen kurottautuva Fazerin suositusta makeistuotteesta hahmonsa saanut figuuri on pronssia ja sen jalusta on mustaa graniittia. Tyylittely on viety niin pitkälle, että teoksessa voi nähdä muitakin hahmoja, kuten esimerkiksi selkärangan nikaman. Ympäristön rakennustöistä johtuen teos on otettu turvaan ja tullaan sijoittamaan paikalleen kahvilan eteen vuoden 2026 aikana. Teos kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hallinnoi ja kuratoi.
Aamulla-teos tunnetaan myös nimellä Juottovasikat. Veistos on pronssia ja se on Miina Äkkijyrkän (s. 1949) varhaisemmille lehmäveistoksille ominaisesti realistinen perustuessaan tarkkaan luonnonhavainnointiin sekä lehmien tuntemukseen. Vasikat on sijoitettu mukulakivien peittämälle jalustalle. Maunulan keskustan mittavien rakennustöiden vuoksi teos vietiin turvaan 2010-luvulla ja se palautettiin Suonotkonkujan länsipään uudelle aukiolle syksyllä 2018. Toinen Miina Ärkkijyrkän teos on ollut sijoitettuna Hakaniemensillan ja Sörnäistenrantatien liittymäkohdan nurmikolle. Vuonna 2006 valmistunut Joy-niminen teos on tehty vanhoista auton osista, mikä julkisten veistoksien materiaalina on Miina Äkkijyrkän tavaramerkki. Joy-teos on nyt varastoitu ja tullaan sijoittamaan uudelleen Hakaniemeen kun alueen rakennustyöt sen sallivat. Taiteilija Äkkijyrkän valmistamia lehmiä ja vasikoita on eri puolilla Suomea sekä väliaikaisesti että pysyvästi. Aamulla-teos (tunnettu myös nimellä Juottovasikat) ja Joy kuuluvat Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hallinnoi ja kuratoi.
Hiljaisuuden jalanjäljet -ympäristöteos koostuu 20 pronssilaatasta, joihin on ikuistettu kotoperäisten villieläinten jalanjälkiä. Laatoissa on myös eläinten nimet: ahma, lumikko orava, saukko, näätä, vesikko, ilves, kettu mäyrä, metsäkauris, villisika, karhu, hirvi, metsäpeura, kuusipeura, majava, metso, teeri, kurki ja susi. Jalanjäljet on sijoitettu katulaattojen sekaan. Taiteilijaparin mukaan ”Hiljaisuuden jalanjäljet toimii hienovaraisena muistutuksena maamme kaupungistumisen ja teollistumisen lyhyestä historiasta. Nykyään useimpien suomalaisten käsitys luonnosta perustuu televisioon ja myytteihin omakohtaisten kokemusten sijasta. Osa pronssilaattoihin ikuistetuista tassun-, sorkan- tai käpälänjäljistä kuuluu eläinlajeille, jotka tänä päivänä ovat joko uhanalaisia tai jo hävinneet sukupuuttoon.” Jalanjälkien saamiseksi taiteilijapari avustajineen on työskennellyt Ranuan ja Ähtärin eläinpuistossa hyvässä yhteistyössä eläinten ja henkilökunnan kanssa. Helsingin kaupungin rakennusvirasto on rahoittanut teoksen ja se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hallinnoi ja kuratoi. Kampin rakennustöiden liikennejärjestelyjen vuoksi vuonna 2002 Ahma, Näätä, Orava ja Teeri -jalanjälkilaatat vietiin varastoon. Jalanjäljet palautettiin kesällä 2005.
Emil Wikströmiä pidetään yhtenä Suomen kultakauden taiteen tärkeimmistä kuvanveistäjistä. Monien muiden aikalaistaiteilijoiden tavoin Wikström oli vaikuttunut suomalaisesta kulttuuriperinnöstä ja kansanrunoudesta. Wikströmin veistämät graniittiset Lyhdynkantajat kuuluvat Eliel Saarisen piirtämän rautatieaseman julkisivun koristeluun. Rakennusta pidetään yhtenä jugend-arkkitehtuurin helmenä ja sen merkitys suomalaisessa tämän vuosisadan rakennustaiteessa on huomattava. Rakennuksesta huokuu monumentaalisuutta, joka syntyy luonnonkiven käytöstä ja Saarisen tilaratkaisuista. Sisätilojen suuret, juhlavat kaarihallit ovat harmoniassa ulkopuolen pystysuorien linjojen ja uurteisten tornien kanssa. Wikströmin Lyhdynkantaja-hahmojen jykevien kasvonpiirteiden kerrotaan kuuluneen torppari Jalmari Lehtiselle, joka syntyi Sääksmäellä 1800-luvun lopulla. Kappion Jalmariksikin kutsuttu Lehtinen muutti myöhemmin Kantalan kylään, jossa hän tutustui Emil Wikströmiin. Jalmarin veli Kustaa Lehtinen oli puolestaan mallina Wikströmin Kuokkamies-veistokselle. Maapallolamppuja kannattelevat graniittihahmot on todennäköisesti veistetty Ab Granit Oy:n kiviveistämössä Hangossa, kuten myös Wikströmin tekemän Elias Lönnrotin muistomerkin graniittijalusta. Emil Wikströmin ja arkkitehtien yhteistyönä syntyi niin ikään kiveen hakattu Karhuveistos arkkitehtikolmikko Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnitteleman Kansallimuseon portaille. Wikströmin aikaisempaa tuotantoa edustaa Säätytalon päätykolmion prossiveistosryhmä. Lyhdynkantajat eivät kuulu HAMin hallinnoimaan Helsingin kaupungin taidekokoelmaan.
HAM-tilahanketyöryhmä esittää Helsingin taidemuseo HAMin uudeksi sijainniksi Makasiinirannan Olympiaterminaalia ja Satamataloa. Muita tilaselvityksen loppusuoralla vertailtuja vaihtoehtoja olivat maanalainen uudisrakennus Makasiinipuistossa ja Töölönlahden sokeritehtaan tilat. Kesällä 2023 asetetun HAM-tilahanketyöryhmän tavoitteena oli pohtia, millaisessa sijainnissa HAM-säätiölle (HAM Helsingin taidemuseosäätiö sr) asetetut tavoitteet toteutuisivat parhaiten ja millaisessa sijainnissa HAM vahvistaisi parhaiten Helsingin kaupungin kokonaisetua. Työryhmä luovutti esityksensä kansliapäällikölle Jukka-Pekka Ujulalle 7. lokakuuta. – HAMin kokonaisvaltainen kehittäminen museosäätiön tavoitteiden mukaisesti edellyttää olosuhteita, joissa kunnianhimoinen, kansainvälisen tason museotoiminta on mahdollista. Nykyisissä Tennispalatsin vuokratiloissa kehittämismahdollisuudet ovat varsin rajallisia, joten työryhmänä tarkastelimme uusia sijaintivaihtoehtoja ja selvitimme kaupungin tahtotilan sijainnin osalta. Lisäksi työryhmä on selvittänyt rakennushankkeen toteuttamismallia, investointitasoa ja toteutusaikataulua, toteaa työryhmää vetänyt Helsingin kulttuurijohtaja Mari Männistö. HAM-tilahanketyöryhmä tarkasteli museon sijainniksi useita kohteita eri puolilta kaupunkia. Yhdeksän kohdetta valikoitui laatuvertailuun, jonka perusteella tilahanketyöryhmä valitsi keväällä 2024 kaksi kohdetta jatkoselvitystä varten: Olympiarannan (Olympiaterminaalin ja Satamatalon rakennukset) Makasiinirannassa sekä Töölön sokeritehtaan Töölönlahdella Suomen kansallisoopperan ja -baletin läheisyydessä. Näistä kohteista Olympiarannan nähtiin edistävän Töölön sokeritehdasta monipuolisemmin kaupungin tavoitteita. Vuoden 2024 lopulla esiin nousi uusi sijaintivaihtoehto: yksityisen tahon ehdotus Makasiinipuistoon, Oodin ja Musiikkitalon väliin, pääosin maan alle sijoittuvasta uudisrakennuksesta. Kevään 2025 aikana Makasiinipuistosta työstettiin Olympiarannan ja Töölön sokeritehtaan tavoin museon tilaohjelman huomioiva viitesuunnitelma ja alustavat kustannuslaskelmat. Selvitysten perusteella Olympiaranta ja Makasiinipuisto todettiin molemmat vahvoiksi vaihtoehdoiksi ja sijainneiltaan hyviksi. Niitä keskenään tarkasteltaessa keskeisiksi näkökulmiksi nousivat HAMin toiminnan kehittäminen, kaupunkikehittäminen sekä konsernitalous. – Työryhmä on ottanut hyvin huomioon eri näkökulmat. Museotoiminnan näkökulmasta molemmat sijainnit ovat erinomaisen soveltuvia ja loisivat positiivista kehitystä alueilleen. Makasiinipuiston potentiaali nähtiin vahvana, mutta Olympiarantaa puoltavat argumentit ovat kaupunkikehittämisen ja konsernitalouden näkökulmasta kokonaisuudessa vieläkin vahvempia, painottaa kansliapäällikkö Ujula. – On valtavan arvokasta, että Helsinki panostaa taiteeseen ja HAMin uudistumiseen. Tulevissa tiloissa voisimme tarjota uudelle tasolle nousevat, kansainvälisen luokan taidepalvelut, joista sekä helsinkiläiset että kaupungissa vierailijat voivat nauttia. Museon näkökulmasta tarkastelussa oli useita hyviä vaihtoehtoja, joista Olympiaranta, lähellä tulevaa Arkkitehtuuri- ja designmuseota, on hyvin inspiroiva. Taidemuseon näkökulmasta Makasiinipuiston ehdotuksessa erityisen vahvaa oli siihen sisältyvä ainutlaatuinen yhteistyö suomalaisten taidekeräilijöiden ja -säätiöiden kanssa. Toivomme, että voisimme jatkaa heidän kanssaan yhteistyöneuvotteluja myös Olympiarantaa ajatellen, toteaa HAMin museonjohtaja ja tilahanketyöryhmän jäsen Arja Miller. HAM-tilahanketyöryhmä suosittaa selvitysten perusteella sekä laajan asiantuntijatyön ja poikkihallinnollisen keskustelun pohjalta, että HAMin tulevaksi sijainniksi edistetään Olympiarantaa. HAM vahvistaa tulevaa Makasiinirannan kulttuurikeskittymää Tilahanketyöryhmän tavoitteena oli etsiä HAMille uutta sijaintia ja tiloja, jotka edistävät museon ja kaupungin tavoitteita monipuolisesti. Tavoitteena oli muun muassa vahvistaa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta kaupunkilaisille ja erilaisille yleisöille, mahdollistaa HAMille säätiön tavoitteiden mukaisen omarahoituksen monipuolistaminen sekä tuoda alueen kehittämiseen lisäarvoa. – Tulevassa HAMissa on mahdollista esittää entistäkin kunnianhimoisempia näyttelyjä sekä tarjota yleisölle nykyaikainen ja kokonaisvaltainen museokokemus ravintola- ja muine palveluineen. Tavoitteena on myös pystyä esittämään Helsingin kaupungin taidekokoelmaa huomattavasti entistä laajemmin. Lisäksi julkisella taiteella voisi olla nykyistä vahvempi rooli taidemuseota ympäröivän kaupunkitilan elävöittämisessä, sanoo Miller. Uuden sijainnin ja tilojen tulee tukea myös Helsingin strategisia ja kaupunkikehityksellisiä tavoitteita, kuten keskustan elinvoimaisuuden ja merellisyyden kehittämistä. Uudessa sijainnissa HAM ja HAMin järjestämä Helsinki Biennaali pystyisivät edistämään entistä paremmin Helsingin tunnettuutta ja vetovoimaisuutta kansainvälisenä taidekaupunkina. Olympiarannassa museo sijoittuisi myös kulttuurihistoriallisiin, merkityksiä ja tarinoita kantaviin rakennuksiin, jotka uudisrakentamiseen yhdistämällä olisivat HAMille tunnistettavat ja vahvistaisivat sen brändiä. Uusi kiinnostava sijainti ja tilat mahdollistaisivat myös monipuolisen omarahoituksen kehittämisen. HAM jatkaa toistaiseksi toimintaansa Tennispalatsissa hyvässä yhteistyössä nykyisen vuokranantajansa kanssa. Äskettäin julkaistu vuoden 2026 näyttelyohjelma tuo esiin kansainvälisiä huippunimiä sekä suomalaisen taiteen klassikoita ja nykytaiteilijoita. – Tennispalatsissa on luvassa rikasta ja vaikuttavaa näyttelytoimintaa vielä vuosien ajan. Esimerkiksi ensi vuonna avaamme entistä laajemman Tove Jansson -gallerian ja uudenlaisten näyttelykonseptien näyttämön, Uuden taiteen tilan, sekä kehitämme taidekokoelmamme esittelytiloja, muistuttaa Miller. Seuraavaksi kaupunki arvioi, miten hankkeen edistäminen jatkuu osana kaupungin investointisuunnitelmia. HAMin sijoittuminen Olympiarantaan on huomioitu valmisteilla olevassa Makasiinirannan asemakaavan muutoksessa, ja Satamatalon ja Olympiaterminaalin väliin on sijoitettu mahdollisuus lisärakentamiselle. Tämänhetkisen arvion mukaan rakentaminen alueella voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2033 ja museo olisi valmis aikaisintaan vuonna 2035.
Myllypuron kirkon viereisessä metsäpuistossa sijaitsee ympäristötaideteos Väriaattori. Se on väestönsuojan ilmanvaihtorakennus, joka sai värikkään mosaiikkipinnan vuonna 2000. Teos syntyi osana lähiöprojektia, jonka tavoitteena oli edistää lähiöiden vetovoimaisuutta luomalla laadukkaita ympäristöjä. Teoksen ideoi Taidekoulu Maan Aikarauta -ryhmän jäsen Pauli Ahopelto. Hän valitsi taideteoksen paikaksi betonisen ilmanvaihtorakennuksen, koska se muodostaa rajun kontrastin ympäröivän luonnon kanssa. Teoksen toteuttamisessa olivat mukana myös kolme muuta Aikarauta -ryhmän jäsentä: Tero Halonen, Valtteri Kivelä ja Jaakko Kuntsi. Jokainen heistä suunnitteli neliön muotoiseen rakennukseen yhden mosaiikkipinnan. Teoksen värimaailma seuraa auringon kulkua, aamun värit löytyvät teoksen itäiseltä seinältä, päivä on kuvattuna eteläisellä, ilta läntisellä ja yö pohjoisella seinällä. Myllypuron taideraitin suunnittelu alkoi vuonna 1999 yhteistyössä Taidekoulu Maan kanssa. Väriaattori oli ensimmäinen taideraitille valmistunut teos, ja sitä seurasivat niin ikään Taidekoulu Maan opiskelijoiden toteuttamat Metsänhenki (2001) ja Saattajat (2004). Teos toteutettiin Lähiöprojektin, EU-Urban -projektin, Helsingin kaupungin rakennusviraston viherosaston (sittemmin katu- ja puisto-osasto), kulttuuriasiainkeskuksen ja pelastuslaitoksen yhteistyönä. Se ei kuulu HAMin hallinnoimaan Helsingin kaupungin taidekokoelmaan.
