Hyppää sisältöön
Tuomas A. Laitinen: Biomipeli, 2019. Kuva: HAM/Maija Toivanen

Biomipeli

Taiteilija Tuomas A. Laitinen

Jätkäsaaren peruskoulu, Hyväntoivonkatu 5, 00220 Helsinki

Sisätilateos

Teos on rajoitetusti nähtävillä, vain tilojen käyttäjille.

Teoskokonaisuus Biomipeli sijaitsee Jätkäsaaren uuden koulurakennuksen kolmessa valokuilussa, jotka tuovat päivänvaloa kattoikkunoiden läpi kerroksiin. Kahteen valokuiluun on ripustettu suupuhallettuja lasiveistoksia.

Ovaalinmuotoisissa lasiveistoksissa hehkuvat värisävyt on saatu aikaan swedish overlay-tekniikalla, jossa erivärisiä laseja kerrostetaan päällekkäin, jolloin syntyy hieman kemiallisen reaktion näköisiä väriyhdistelmiä. Lasiveistosten sisällä on orgaanisia veistoksellisia muotoja, joita taiteilija itse kuvailee ”syvänmeren hohtaviksi olioiksi”. Teoskokonaisuuteen kuuluu animoitu videoteos, jonka kuvamaailma muuntuu jatkuvasti taiteilijan luoman algoritmin perusteella. Videoteoksessa voi nähdä ikään kuin elävän organismin kasvua tai matemaattisen mallin simuloimia kasvukäyriä.

Laitista kiinnostavat kysymykset biologisten systeemien ja sosiaalisen elämän välisistä suhteista. Teoskokonaisuus tuleekin laajenemaan ympäristöpedagogiikan ja
kansalaisvaikuttamisen alueille tulevina vuosina Laitisen alullepaneman Biomirahaston turvin. Taiteilija lahjoittaa koulun oppilastoiminnalle rahaa, jolla mahdollistetaan oppilaslähtöinen ilmastotietoisuuden ja ympäristövaikuttamisen lisääminen.

Teos kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hallinnoi ja kuratoi.

Kartalla

Hae