Hyppää sisältöön
Helena Hietanen: Heijastus, 2003. Kuva: HAM/Hanna Kukorelli

Heijastus

Taiteilija Helena Hietanen

Vuosaaren taiteilijatalo, Juhannusruusunkuja 3, 00990 Helsinki

Sisätilateos

Teos on rajoitetusti nähtävillä, vain tilojen käyttäjille.

Helena Hietasen (s. 1963) yksitoista metriä korkea valoteos jatkuu taiteilijatalon toisesta kerroksesta ylös viidenteen kerrokseen asti. Hietanen sai idean Heijastus-teokseensa meren läheisyydestä. Teoksessa on muistumia auringonvalon heijastuksesta merenpinnassa ja veden aaltomaisesta liikkeestä. Heijastumisen teema toistuu myös teoksen rakenteessa ja sijoittelussa: symmetrisesti asetellut valopinnat luovat vaikutelman taivaan peilautumisesta mereen. Teos on sijoitettu ikkunasyvennykseen, jonka teräksinen kehys moninkertaistaa valon heijastukset ja saa teoksen näyttämään loputtomiin jatkuvalta. Valo välkehtii myös porrastasanteiden lasikaiteisiin.

Hietanen on käyttänyt teoksessa itse kehittämäänsä tekniikkaa, jossa valokuitua kudotaan teräsloimeen hydraulisilla kangaspuilla. Valokuidun puristuessa teräsloimessa se loistaa sykkivää valoa ja teräsverkkoon muodostuu viivamaisia kuvioita. Valoprojektorit tehostavat teoksen valovoimaa. Valon liikkeestä ja sykkeestä syntyy vaikutelma valomerestä.

Teos on toteutettu prosenttirahaperiaatteella ja se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi.

Kartalla

Hae