Markku Arantila: Jaakon pavunvarsi, 2018. Kuva: HAM Jaakon pavunvarsi Taiteilija Markku Arantila Päiväkoti Yliskylä, Köökarinpolku 1, 00840 Helsinki Sisätilateos Teos on rajoitetusti nähtävillä, vain tilojen käyttäjille. Markku Arantilan (s. 1960, Espoo) teos Jaakon pavunvarsi levittäytyy köynnöskasvin tavoin ympäri Yliskylän päiväkotia. Köynnös versoo erilaisia pieniä maalauksia, ”kukintoja”, jotka ovat kukkien lisäksi esimerkiksi linnoja, lintuja, sammakoita ja pilviä. Itse köynnös ja osa siitä putkahtelevista yllätyksistä on maalattu suoraan seinään. Lisäksi seinään on kiinnitetty 190 kuva-aihetta, jotka on sahattu lentokonevanerista. Taiteilijan mukaan “teos muodostaa modernin rakennuksen uumenissa piileskelevän salaperäisen satukasvin, joka tunkeutuu näkyviin nurkista ja kolosista. Köynnös kasvaa omalla arvaamattomalla tavallaan. Maalausaiheet ovat yleisiä, eikä niissä ole pelottavia, sukupuolittavia tai tiukasti suomalaiseen kulttuuriin rajoittuvia asioita. Tarkoitus on, että teoksessa on lapsille runsaasti löydettävää.” Teos on toteutettu prosenttirahaperiaatteella ja se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi. Kartalla