Hyppää sisältöön
Antti Keitilä: Lätäköt – näyttämö sateelle, 2008. Kuva: HAM/Yehia Eweis

Lätäköt – näyttämö sateelle

Taiteilija Antti Keitilä

Laajasalon peruskoulun pääkoulu (ent. Laajasalon yläaste ja lukio), Koulutanhua 1, 00840 Helsinki

Sisätilateos

Teos on rajoitetusti nähtävillä, vain tilojen käyttäjille.

Antti Keitilän (s. 1966, Naantali) installaatio Lätäköt – näyttämö sateelle on sateen, lumen ja jään tapahtuma- ja tarkastelupaikka. Koulun katolle on sijoitettu kaksi alumiinilevyä, joille veden eri olomuodot luovat pienimuotoisia tapahtumia. Suuremman levyn pintaan on koverrettu kaksi lätäkkömäistä syvennystä. Toinen lätäkkö on matala ja laakea, toinen syvä ja pieni. Sateella täyttyessään lätäköt valuttavat vettä alemmalle, pienemmälle alumiinilevylle, josta vesi valuu katonreunan yli alas maahan. Talvella levyn reunalle muodostuu jääpuikkoja. Rakennuksen toisessa kerroksessa on kurkistusaukko, josta voi tarkastella sadetta ja alumiinilevyjen muodostamaa sateen näyttämöä.

Taiteilija kertoo: ”Teokseni aineettomuudella ja osittaisella piilottelulla haluan säästää ja kunnioittaa talon arkkitehtuuria. Teos on sekoitus suihkukaivoa ja kattoratsastajaa.”

Teoskokonaisuus on toteutettu prosenttirahaperiaatteella ja se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi.

Kartalla

Hae