Hyppää sisältöön
Eija Keskinen: Lintula, 2015. Kuva: HAM/Hanna Kukorelli

Lintula

Taiteilija Eija Keskinen

Päiväkoti Ruskeasuo, Paraistentie 9, 00280 Helsinki

Sisätilateos

Teos on rajoitetusti nähtävillä, vain tilojen käyttäjille.

Eija Keskisen (s. 1968, Tampere) värikäs eläinaiheinen teossarja Lintula levittäytyy Ruskeasuon päiväkodin kahteen kerrokseen.

”Alusta alkaen ideani uuden Ruskeasuon päiväkodin taiteen aiheista olivat luontovoittoisia. Ajattelin kaupungin puistoissa kasvavia jaloja puita, kasveja ja puistikoissa hääräileviä eläimiä. Pikkulinnut olivat koko prosessin ajan mielessäni, kuten isommatkin siivekkäät. Oli selvää, että eläinten lisäksi seinille nousisi kasveja. Teosteni eläinhahmot ovat tunnistettavia, oikeita eläimiä. Olen kuitenkin halunnut jättää ne pääosin kasvottomiksi, sillä minusta ne puhuvat katsojalleen siten enemmän, ja kenties erilaisia asioita eri katselukerroilla.”

Teoskokonaisuuteen kuuluvat muun muassa esirippumainen Mansikkapaikka; Sieniperhe ja sorsat; Hyppäävä jänis, Kaksi timanttia ja Suukkopusun paikka. Punatulkkuväriympyrästä löytyvät kaikki kolme pääväriä ja niiden välissä lepäävät välivärit. Aulaportaikon alapuolella piilottelevat Lentokala ja kolme timanttia sekä Neljä lentokalaa ääriviivoina.

Valtaosa eläinkuvista on piirretty puuvärein suoraan seinäpintaan. Osa piirroksista on kehystetty. Piirrosten pohjalta on lisäksi teetetty törmäyssuojatarroja sisätilojen lasiseiniin.

Teos on toteutettu prosenttirahaperiaatteella ja se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi.

Kartalla

Hae