© Kuva: Hanna Vahvaselkä: Pelto, 2002. Kuva: HAM/Hanna Kukorelli Pelto Taiteilija Hanna Vahvaselkä Päiväkoti Auringonkukka, Kevätkatu 6, 00710 Helsinki Sisätilateos Teos on rajoitetusti nähtävillä, vain tilojen käyttäjille. Hanna Vahvaselän (s. 1973, Lappeenranta) moniosainen reliefiteos Pelto on toteutettu eri tekniikoilla puulle. Kokonaisuuden suurin osa on päiväkodin sisääntuloaulassa. Siinä peltokasvillisuuden keskellä istuskelee ihmisiä ja heidän keskellään lapsi taluttaa koiraa. Osa hahmoista on maalattu öljyväreillä, osa jyrsitty matalina reliefeinä ja osa leikattu aukoiksi puulevyyn. Päiväkodin muihin tiloihin on sijoitettu kuusi pienempää teosta, jotka ovat ihmisen muotoisiksi leikattuja puureliefejä. Niille on hennolla lyijykynäviivalla hahmoteltu kasvot ja vaatteet. Pienten teosten muodot toistuvat suuressa reliefissä. Innoitusta teokseensa taiteilija on saanut päiväkodin sijainnista peltojen vieressä sekä keväisten peltojen karusta kauneudesta. Teoksessaan hän käsittelee ihmisen suhdetta luontoon. Teos on toteutettu prosenttirahaperiaatteella ja se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi. Kartalla