Hyppää sisältöön
Jan-Erik Andersson: Saari jossa sateenkaari asuu, 1997. Kuva: HAM/Hanna Kukorelli

Saari jossa sateenkaari asuu

Taiteilija Jan-Erik Andersson

Nordsjö Lågstadieskola ja päiväkoti Rastis, Ulapparaitti 6, 00980 Helsinki

Sisätilateos

Teos on rajoitetusti nähtävillä, vain tilojen käyttäjille.

Jan-Erik Andersson (s. 1954, Turku) on luonut Vuosaaren aiemmin korttelitalo Rastiksena toimineeseen rakennukseen kokonaisvaltaisen teoksen, johon kuuluu tarina, tarinaan liittyvät veistokset sekä lattioihin toteutetut kuva-aiheet. Tarina on ollut alusta asti luettavissa internetissä taiteilijan kotisivuilla, ja on yhä luettavissa ruotsinkielisenä. Anderssonin tavoitteena oli toteuttaa teos, jota voidaan hyödyntää koulun arjessa ja opetuksessa, ja josta jäisi oppilaille loppuelämäksi sadunomainen muisto.

Teoksen Saari jossa sateenkaari asuu lähtökohdat ovat suomenruotsalaisessa kulttuurissa. Kokoavana taustana on taiteilijan kirjoittama satu kahdesta pienestä saaresta, jotka lähtevät etsimään tuntemattomaksi jäänyttä isäsaartaan. Tarinassa isäsaaren päällä asuu sateenkaari, joka on piiloutunut lipputankoon.

Aulatilaan sijoitettu kolmimetrinen isäsaari lipputankoineen on toteutettu eri materiaaleista, muun muassa lasikuidusta ja hartsilla päällystetystä näkkileivästä. Lipputangon nupista kurkistaa saarella asuva onni-pilvi. Aulassa on saaren lisäksi pronssiin valettu, keittiötarvikkeista koostuva siili. Aulan lattiapintaa peittää kuvio, joka muistuttaa saaristoa ylhäältä nähtynä. Muiden tilojen lattiapinnoissa seikkailee erilaisia saaristoon viittaavia asioita ja tarinan hahmoja. Installaation mielikuvituksellisista olennoista ja väreistä voi ilahtua myös ilman, että tuntee tarinan niiden taustalla.

Teos on toteutettu prosenttirahaperiaatteella ja se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi. Rakennus toimii nykyään monitoimitalona, Nordsjö Lågstadieskolan ja päiväkoti Rastiksen tilona.

Kartalla

Hae