Hyppää sisältöön
Timo Wright: Tuulen syli, 2013. Kuva: HAM

Tuulen syli

Taiteilija Timo Wright

Aurinkolahden peruskoulun sivukoulu Kanava (Korttelitalo Kanava), Aurinkotuulenkatu 11, 00990 Helsinki

Sisätilateos

Teos on rajoitetusti nähtävillä, vain tilojen käyttäjille.

Aurinkolahden peruskoulun sivukoulu Kanavan toisessa kerroksessa oppilashuollon ja musiikkitilojen välissä on Timo Wrightin (s. 1977, Helsinki) interaktiivinen äänitaideteos Tuulen syli.

”Kulkiessani lukuisia kertoja Aurinkolahden alueella olen huomannut, että aluetta yhdistää jatkuva, toisinaan navakka, toisinaan lempeä tuuli. Meri ja erityisesti tuuli sitoo alueen ja sen ihmiset yhteen. Tuulen syli -teoksessa tuon lähialueen tuulen ja ulkotilan Kanavan sisätiloihin.”

Ääniteos koostuu kahdesta erilaisesta äänimaisemasta, passiivisesta ja aktiivisesta. Passiivinen äänimaisema muodostuu useista eripituisista ääniraidoista, jotka kiertävät satunnaisesti tilassa. Niistä erottuu koko ajan läsnä oleva, vaivoin kuultava tuulen ääni. Aktiivinen äänimaisema on toiminnallinen ja interaktiivinen. Kävijä voi kuulla vieressään linnun; puun narahduksen tai oksan rasahduksen; sateen, kaukana olevan tuulen tai lähelle tulevan havinan. Kun käyttäjä poistuu tilasta, luonto tyyntyy ja ääni palautuu passiiviseksi.

Teos on toteutettu prosenttirahaperiaatteella ja se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi.

Kartalla

Hae