Riikka Kuoppala: Yllätyskonttori, 2018. Kuva: HAM Yllätyskonttori Taiteilija Riikka Kuoppala Jakomäki, 00770 Helsinki Sisätilateos Teos on rajoitetusti nähtävillä, vain tilojen käyttäjille. Riikka Kuoppalan (s. 1980, Helsinki) yhteisötaideteos Jakomäen yllätyskonttori toteutettiin Jakomäessä vuonna 2018. Kuka tahansa sai jättää yllätysehdotuksen, mutta yllätyksen kohteena piti olla Jakomäessä asuva tai toimiva henkilö. Teoksen tavoitteena oli saada jakomäkeläiset miettimään, mikä kaupunginosassa ja sen asukkaissa olisi huomion tai jopa juhlan arvoista. Ehdotuksista valittiin kymmenen toteutettavaksi, ja toteutus tapahtui yhdessä ehdottajien kanssa. Mukana oli niin isoja kuin pieniä ehdotuksia. Koululainen halusi yllättää ystävänsä seinäkiipeilyretkellä ja kiittää siitä, että yllätyksen saaja oli ollut hänen ainoa ystävänsä edellisenä vuonna. Väsynyt ja Pariisin-matkasta haaveileva äiti sai hengähdyshetkeksi retken HAMiin Air de Paris -näyttelyyn ja illallisen ranskalaisessa ravintolassa. Vapaaehtoisesti tavaroiden kierrätyspaikkaa Jakomäessä hoitavat henkilöt saivat eräänä päivänä kierrätyspisteelleen kakkukahvit ja harmonikansoittajan. Teos valittiin HAMin järjestämässä avoimessa yhteisötaiteen haussa keväällä 2017 ja se toteutettiin osana HAMin Taidetta sataa Jakomäkeen! -hanketta. Teos kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi. Kartalla