Tietoa HAMista
HAM Helsingin taidemuseo kuratoi, hoitaa ja kartuttaa helsinkiläisten omaa taidekokoelmaa, johon kuuluu noin 11 000 teosta, mukaan lukien kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM vastaa myös nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta. Vuoden 2023 alusta HAM on toiminut Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvana säätiönä.
Missio
HAM on helsinkiläisten oma taidemuseo, jonka tehtävä on maksimoida taiteen läsnäolo Helsingissä.
Visio
HAM tekee Helsingistä Pohjois-Euroopan vetovoimaisinta kuvataidekaupunkia inspiroimalla ja yhdistämällä ihmisiä taiteen äärellä.
Arvot
- Taide: Taide on kaiken toimintamme lähtökohta.
Uskomme taiteen voimaan ja taiteilijoiden kykyyn koskettaa, tuottaa oivalluksia ja antaa henkisiä rakennuspuita. Synnytämme vuorovaikutusta taiteen avulla.
- Yleisökeskeisyys: Suunnittelemme kaiken toimintamme yleisöjä ajatellen.
HAMiin jokainen on tervetullut. Pyrimme kaikissa toiminnoissamme merkityksellisiin kohtaamisiin katsojan ja taideteoksen välillä. Olemassaolomme elinehto ovat laadukkaat sisällöt ja palvelut, jotka tavoittavat myös maksavan kotimaisen ja kansainvälisen yleisön.
- Vastuullisuus: Toimimme aktiivisen vastuullisesti aikamme haasteissa.
HAM etsii museo- ja näyttelytyön keinoin ratkaisuja ekologisiin, kulttuurisiin ja sosiaalisiin haasteisiin. Meille ei riitä, että toimintamme täyttää nykyhetken vaatimukset, vaan etsimme lisäksi mahdollisuuksia rakentaa innostavia näyttelyitä ja kohtaamisia, joissa vastuullisuus ja kestävyys ovat taiteen ja näyttelykokemuksen lähtökohtana.
- Kansainvälisyys: Kansainvälisyys on maailmankuvamme.
HAMille kansainvälisyys on vuorovaikutusta ja dialogia muun maailman kanssa. Toimimme pääkaupunkiseudun monikulttuurisessa ympäristössä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Pohjois-Euroopan ja muun maailman johtavat taidemuseot ovat HAMin tärkeä viiteryhmä.
Tutustu HAMin vuosien 2024–2028 strategian tiivistelmään (pdf):
HAMin johtajat
Arja Miller
2023–
Maija Tanninen-Mattila
2013–2022
Janne Gallen-Kallela-Sirén
2007–2013
Berndt Arell
2001–2007
Tuula Karjalainen
1993–2001
Marja-Liisa Bell
(taideasiainsihteeri, intendentti, taidemuseon johtaja) 1968–1993

Taidemuseosäätiön hallitus
Tiina Rytky
viestintäpäällikkö, sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Laura Aalto
viestintäjohtaja, Aalto-yliopisto
Sanna-Maria Bertell
johtava asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto, yrityslainsäädäntö-tiimi
Petra Havu
toimitusjohtaja, Museoliitto
Reetta Heiskanen
museonjohtaja, Helsingin kaupunginmuseo
Lari Lohikoski
verkkoviestintäpäällikkö, Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Lasse Saarinen
johtaja, Suomen Elokuvasäätiö

Alueellinen vastuumuseo
HAM Helsingin taidemuseo toimii Uudellamaalla alueellisena vastuumuseona ja taiteen sekä visuaalisen kulttuuriperinnön asiantuntijana.
HAM tarjoaa foorumin yhteistyöhön toimimalla koollekutsujana alueen ammatillisille taidemuseoille ja jakamalla asiantuntemustaan, kansallisia ja kansainvälisiä verkostojaan sekä hyväksi todettuja toimintamalleja. Lisäksi HAM edistää museoiden kehittämistä ja yhteistyötä järjestämällä koulutuksia, tapaamisia ja alueellisia museopäiviä ajankohtaisista ja tarpeellisista teemoista.
HAM Tennispalatsissa
Tennispalatsi sijaitsee Kampin kauppakeskuksen vieressä ja sinne pääsee helposti julkisilla liikennevälineillä. HAMin lippukassa sijaitsee Tennispalatsin toisessa kerroksessa. Lippukassa-aulasta löytyvät HAM-kauppa, naulakko ja oleskelutila. Näyttelytilat ovat toisessa ja kolmannessa kerroksessa.
Taidetta Tennarissa

UHO
Kari Cavénin UHO (Unidentified hanging object) toivottaa kävijät tervetulleiksi Eteläisen Rautatiekadun sisäänkäynnin liukuportaissa. Teräskulhoista sommiteltu riippuva veistos on osa helsinkiläisten taidekokoelmaa.
Et tiedä kuinka kaunis olet
Museon wc-tiloihin valmistunut Tuula Lehtisen mosaiikkiteos puolestaan vie kävijät taideteoksen sisälle. Et tiedä kuinka kaunis olet koostuu kymmenistä tuhansista käsin maalatuista keraamisista laatoista, joissa toistuu yli 300 eri väriä.

HAM shop

HAM shopissa on tarjolla värikäs valikoima designtuotteita, koruja, postikortteja, julisteita, magneetteja, piirustusvälineitä, kivoja lahjaideoita lapsille ja aikuisille. Useat tuotteistamme ovat kotimaisten ja Helsingin alueella työskentelevien käsityöläisten suunnittelemia ja valmistamia. Kaupasta löydät myös näyttelyihimme liittyvää kirjallisuutta sekä HAMin omia julkaisuja. HAM shop palvelee verkossa ja Tennispalatsin 1. kerroksessa Jaakonkadun ja Eteläisen Rautatiekadun kulmassa museon aukioloaikoina.